Vastuullisuus

Tällä sivulla voit tutustua Hekan vastuullisuusohjelmaan sekä vuoden 2023 vastuullisuusraporttiin.

Vuoden 2023 vastuullisuusraportissa esitellään laajasti Hekan toimintaa ja vastuullisuustekoja.

Tutustu Hekan vastuullisuusvuoteen lukemalla vastuullisuusraporttia 2023 tai tätä sivua selailemalla.

Issuu-palvelusta löytyvät vuoden 2023 Hekan tilinpäätös ja vuosikertomus sekä ensimmäistä kertaa koostettu tietotilinpäätöksen tiivistelmä .

Hekan vaikea vuosi

”Vuosi 2023 oli Hekan asukkaille ja työntekijöille monella tapaa poikkeuksellinen. Hekan vuokrankorotukset vuodelle 2024 herättivät laajaa yhteiskunnallista keskustelua, luovuimme aluetoimistoista ja suuri osa toiminnoistamme keskitettiin Hekan Alppilan toimistolle.

Ymmärrän asukkaiden huolen rahojen riittävyydestä. Hekan vuokrankorotuksista käydyssä julkisessa keskustelussa kuitenkin näkyi, että Hekan toiminnan päätavoitteet ovat edelleen ajankohtaisia: kohtuuhintainen ja turvallinen asuminen on epävarmoina aikoina entistäkin tärkeämpää. Kohtuuhintaisuus ja toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus antavat turvaa, joustoa ja mahdollisuuksia hyvään arkeen tulotasosta riippumatta.

Heka on nyt säästökuurilla. Vuoden 2024 alussa käytiin Hekan ensimmäiset muutosneuvottelut, joiden seurauksena irtisanottiin työntekijöitä. Jo suunniteltuja peruskorjauksia on lykätty, Hekan toimintaa on tehostettu ja organisaatiomuutoksen myötä Hekalla on vain yksi toimisto entisten kuuden sijaan. Säästöjen tavoitteena on helpottaa tulevien vuosien vuokrakorotuspaineita.

Hekan syyskuussa 2023 toteutunut organisaatiomuutos vaikutti erityisesti työntekijöidemme arkeen. Hekan uudessa organisaatiossa suuri osa työstä tehdään alueiden lisäksi Hekan toimistolla Alppilassa. Organisaatiomuutoksen tavoitteena oli paitsi toiminnan tehostaminen myös toimintatapojen yhtenäistäminen. On tärkeää, että jokainen Hekan asukas saa samat palvelut ja ohjeet riippumatta asuinpaikasta.

Vaikka säästeliäät ja yhtenäiset toimintatavat ovat vastuullisia tekoja, näkyy vastuullisuus työssämme erityisesti arjen tekoina. Kaikki valmistuneet uudiskohteemme ovat A-energialuokkaa ja peruskorjauksissa talojen energiatehokkuutta parannetaan roimasti. Taloihimme asennetaan mahdollisuuksien mukaan aurinkopaneeleita ja maalämpövoimaloita. Kaikki Hekan uudet työajoneuvot kulkevat vaihtoehtoisilla polttoaineilla. Vuokrankorotuksista viestimme avoimesti ja ennakoivasti. Hekan verkkosivut ovat entistä saavutettavammat, ja tärkeistä asioista viestimme tarvittaessa jopa seitsemällä kielellä. Päivitetty asukasdemokratiasääntö antaa asukkaille päätösvaltaa ja vaikutusmahdollisuuksia omaa asumista ja pihapiiriä koskevissa asioissa.

Vastuullisuusraportista voit lukea, mitä saimme aikaan vuonna 2023.”

Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö

Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö
Hekan toimitusjohtaja Jaana Närö
Nostoja Hekan vastuullisuusvuodelta 2023. Peruskorjaus valmistui 735 asunnossa. Kaikki valmistuneet uudiskohteet ovat A-energialuokkaa. Heka-talojen aurinkopaneelit tuottivat 518 216 kWh energiaa. Hekan työntekijöiden tyytyväisyys Hekaan työnantajana 3,65/5. Hekan asukkaiden tyytyväisyys Hekaan vuokranantajana 3,32/5. 86 prosentissa kohteistamme on asukastoimintaa.

Vastuullisuustyömme onnistumisen paras mittari ovat tyytyväiset asukkaat, pitkään töissä viihtyvät työntekijät, ympäristön kannalta fiksut talot ja kohtuuhintaiset kodit. Tapamme toimia -periaatteet luovat perustan yhteisille, vastuullisille toimintatavoillemme. 

Haluamme jakaa avoimesti tietoa opeista, joita saamme jatkuvasti erilaisista pilottihankkeistamme ja kokeiluistamme. Näin voimme auttaa muitakin kiinteistöalan toimijoita ottamaan käyttöönsä hyväksi koettuja ratkaisuja.

Tutustu Hekan vastuullisuustyön tuloksiin vastuullisuusraportista.

Vastuullisuusohjelmamme on tehty vuosille 2021-2024. Vastuullisuutemme lähtökohtana on kohtuuhintaisen, laadukkaan ja turvallisen arjen tarjoaminen asukkaillemme. Toimintaamme ohjaavat myös Helsingin kaupungin eettiset periaatteet ja omat periaatteemme sekä meille keskeisimmät YK:n kestävän kehityksen tavoitteet.

Hekan vuosiraportoinnin kokonaisuus

Hekan vuosiraportoinnin kokonaisuus koostuu kolmesta julkaisusta: vastuullisuusraportista, tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta sekä ensimmäistä kertaa tehdystä tietotilinpäätöksen tiivistelmästä, jossa kuvaamme ja arvioimme tietosuojatyötämme. 

Raportteja pääset lukemaan Issuu-palvelussa , josta löytyy myös aiempien vuosien raportit.