Uutiset

Henkilön kädessä puhelin, jossa näkyvät Hekan verkkosivut.

Hekan asukastyytyväisyys nousussa

06.11.2025 09:55

Hekan asukastyytyväisyys on noussut kaikilla osa-alueilla. Vuoden 2025 asukaskyselyssä 52 prosenttia vastaajista arvioi Hekan vuokranantajana hyväksi tai erinomaiseksi, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 39 prosenttia.

Vasemmalla asunnon seinää ja sisäovi, oikealla näkymä keittiöön.

Vuoden 2024 vuokrankorotuksista tulossa huomattavasti totuttua suuremmat

Yleinen kustannustason nousu aiheuttaa Hekalle vuokrankorotuspaineita ensi vuodeksi. Lainojen korkokulujen ja muiden kustannusten kasvun vuoksi Hekan vuokrankorotukset vuodelle 2024 tulevat olemaan huomattavasti totuttua suuremmat. Todennäköisesti vuokria joudutaan korottamaan yli 10 prosenttia.

Nainen seisoo ulkona talon rappusilla iso kassi kädessä.

Vanhan talon korvaaminen uudella vie vuosia

Asuinkerrostalojen ikääntyessä ja asuntotarpeen muuttuessa on mahdollista, että peruskorjauksen sijaan on kannattavaa purkaa vanhat talot ja rakentaa tilalle uusia koteja. Isabella Makkonen siirtyi väistöasuntoon uuden kodin rakentumisen ajaksi, mutta palasi vanhalle tontille uuden talon valmistuttua.

Kolme kerrostaloa rinnakkain: vaalean ruskea, keltainen ja vihertävä. Ikkunoita ja ranskalaisia parvekkeita.

Herttoniemen henki näkyy Kettutie 8 -uudiskohteessa

Hekan Kettutien uudiskohde sulautuu luontevasti Herttoniemen ympäristöön. Värikkäissä rakennuksissa on monia yksityiskohtia, jotka vievät ajatuksia menneille vuosikymmenille.

Hanna Härkönen ja Annika Voutilainen kerhohuoneella sohvan ympärillä.

Uusi talo, uusi talotoimikunta – näin alkaa uuden talotoimikunnan toiminta

Saunavuorojen jakamisperusteet, kerhotilojen käyttösäännöt ja muu yhteisten tilojen toiminta kuuluvat talotoimikunnan vastuulle. Paljon on kiinni omasta aktiivisuudesta.

Mustapintainen puukerrostalo, jonka julkisivussa keltaisia yksityiskohtia.

Eskolantie 4:ssä Pukinmäessä varastoidaan aurinkoenergiaa

Hekan kohteeseen Eskolantie 4 asennettiin ensin aurinkopaneelit katolle ja nyt alkuperäiskäytöstä poistetuista Tesla-sähköauton akuista koottu energiavarasto.

Nainen kaataa termoskannusta kahvia, taustalla värikkäästi koristeltu kerhotila.

Kerhohuone taipuu moneen: pelailuun, yhdessäoloon, juhlapaikaksi – vain mielikuvitus on rajana

Länsi-Pasilassa Palkkatilankatu 1:n kerhohuone sisustettiin viihtyisäksi oleskelutilaksi jo seitsemisen vuotta sitten. Koronan ajaksi suljettu tila on taas otettu aktiiviseen käyttöön.

Valkoinen kerrostalo ja puinen puurimarakenne, jonka edessä lehtipuu.

Postipuistossa asutaan energiaa säästellen

Hekan uudessa Pohjois-Pasilan kohteessa otetaan lämpö talteen viemärivedestäkin.

Hymyilevä nainen kerrostalon maan tason parvekkeella.

Kannelmäki näyttää mallia uudistuvalle Helsingille

Kaarelantien vuonna 1962 valmistuneessa Heka-kohteessa viihdytään hyvin. Vehreä kaupunginosa saa uusia asukkaita, sillä kaupunkiuudistuksen mallialueeksi valitussa Kannelmäessä rakennetaan nyt vauhdilla uutta.

Keltainen nelikerroksinen kerrostalo, lunta pihalla.

Gunillantie 6:n peruskorjaus – katso ennen ja jälkeen -kuvat

Laajasalon Gunillantien peruskorjatut Heka-asunnot saavat uuden ilmanvaihdon ja maalämmön.