Uutiset

Henkilön kädessä puhelin, jossa näkyvät Hekan verkkosivut.

Hekan asukastyytyväisyys nousussa

06.11.2025 09:55

Hekan asukastyytyväisyys on noussut kaikilla osa-alueilla. Vuoden 2025 asukaskyselyssä 52 prosenttia vastaajista arvioi Hekan vuokranantajana hyväksi tai erinomaiseksi, kun vuotta aiemmin vastaava osuus oli 39 prosenttia.

Kuvituskuva.

Asukastyytyväisyyskyselymme käynnistyi

Selvitämme vuosittaisella asukastyytyväisyyskyselyllä asukkaidemme mielipiteitä asumispalveluista ja asukastoiminnasta. Kyselyssä mitataan viimeistä kertaa asukkaiden tyytyväisyyttä aluetoimistojen toimintaan. Tuloksia käytämme asumispalvelujen kehittämiseen.

Rappukäytävä Hekan kohteessa Pohjolankatu 47.

Hekan vuokrat nousevat lainanhoitokulujen ja yleisen kustannustason nousun takia

Keskivuokra Hekan tavallisissa asunnoissa on ensi vuonna 14,11 euroa kuukaudessa neliömetriltä, kun kuluvana vuonna keskivuokra on 12,60 euroa. Hekan keskivuokra vuonna 2024 on 12 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2023. Asukkaat saavat kirjeitse tiedon ensi vuoden vuokrastaan lokakuun loppuun mennessä.

Havainnekuva Hekan kohteesta Maununnevantie 3.

Hekalle valmistuu vuoden vaihteessa 127 uutta asuntoa Maununnevalle – asuntojen hakuaika alkaa 3.10.2023

Maununnevantie 3 -kohteessa on 127 asuntoa yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin.

Kaksi naista, joilla on sateenvarjot, seisovat puun alla. Puussa on linnunpönttö.

Linnunpöntöt tuovat eloa pihamaalle

Hekassa tehtiin toukokuussa koko Hekan kattava linjaus linnunpönttöjen ja
hyönteishotellien sallimisesta talojen pihoilla. Aloite lähti Tasankotieltä.

Nainen, jolla on vauva sylissään, seisoo huoneessa ikkunan edessä. Lasten sänky, kirjahylly ja muita lastentavaroita.

Syksyn Hima-lehdessä tutustutaan elämään satavuotiaissa puutaloissa – Mukana myös liite uudistuneesta asiakaspalvelusta

Syksyn asukaslehti vie meidät kylään satavuotiaan käpyläläiskorttelin koteihin, saamme energiansäästövinkkejä talvea varten, ja tutustumme uusiin senioriasuntoihin. Lehden liitteenä julkaistaan tietopaketti uudistetusta asiakaspalvelustamme. HUOMIO! Liitteessä on väärä puhelinnumero asiakaspalveluun. Hekan asiakaspalvelun oikea puhelinnumero on 09 5767 3000.

Nainen pitää sylissään vauvaa. Molemmat hymyilevät.

Elämää satavuotiaassa Kirkon korttelissa – tällaisia sisustusratkaisuja asukkaat ovat tehneet  

Helsingin Puu-Käpylän Kirkon korttelista löytyy persoonallisia asuntoja. Talot saneerattiin vuonna 2018, mutta asukkaat suhtautuvat ymmärtäväisesti vanhojen asuntojen ominaisuuksiin.

Neljäkerroksinen uusi kerrostalo, jossa lasitettuja parvekkeita.

Uusia senioriasuntoja Pohjois-Helsinkiin – näin asunnoissa on huomioitu esteettömyys 

Helsingin Ylä-Malmille on valmistunut kolme uutta senioreille kohdennettua asuinkerrostaloa. Seniorikohteella on omat, asukkaiden arkea helpottavat erityispiirteensä.

Pihatalkoissa kolme asukasta haravoi pihaa.

Hekan asukastoiminnan säännöt uudistuvat

Hekalla on laaja asukasdemokratiajärjestelmä ja taloissamme on monipuolista asukastoimintaa. Asukasdemokratia perustuu lakiin yhteishallinnosta. Uusi yhteishallintolaki astuu voimaan 1.1.2024, ja uuden lain myötä myös Hekan vuokralaisdemokratiasääntöä on päivitetty yhdessä asukastoimijoiden kanssa.

Kolme ikäihmistä istuu puutarhassa ja maalaa siveltimillä paperille.

Taide-elämyksiä Hekan seniorikohteiden pihoilla

Neljän Hekan seniorikohteen asukkaat pääsivät elo-syyskuussa nauttimaan Zero Gravity Companyn järjestämistä kuvataidetyöpajoista sekä nykysirkuksesta. Pihapiirissä piirtäen -hanke tarjosi ikäihmisille helposti saavutettavia taide-elämyksiä ja mahdollisuuden omaan luovaan tekemiseen.

Postiljooninkatu 2:n havainnekuva.

Postipuistoon joulukuussa valmistuvan Postiljooninkatu 2:n hakuaika alkaa 12.9.

Postipuiston kehittyvälle asuinalueelle Pohjois-Pasilaan valmistuu joulukuussa Postiljooninkatu 2 uudiskohde, jossa on yhteensä 178 asuntoa yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin.