Hekan viime vuodessa korostui energiatehokas rakentaminen ja onnistuneet peruskorjaushankkeet.

Viime vuonna uudiskohteita valmistui yhdeksän ja yhteensä niissä on 732 asuntoa. Peruskorjauksesta valmistui viisi kohdetta ja 443 asuntoa.

Uudiskohdehankkeissa panostettiin energiatehokkuuteen ja onnistuneesti - hankkeille myönnettiin tavallista edullisempaa vihreää rahoitusta. Peruskorjaushankkeet onnistuivat niin ikään hienosti: Käärmetalon 1-vaiheen peruskorjaus palkittiin Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla ja Isonpellontie 6 pääsi Rakentamisen Ruusu -ehdokkaaksi.

Jätehuoltoa tehostettiin, kun kaikkiin kohteisiin saatiin muovipakkausten keräysastiat. Lajitteluviestintä kääntyi kuudelle uudelle kielelle, kun vieraskielisille asukkaille toteutettiin lajittelun opastusvideo. Muuta viestintää monipuolistettiin muun muassa uudella  Hekan kelat -blogi- ja podcast-sarjalla.

Organisaationa Heka on uuden äärellä, sillä vuosi 2020 startattiin yhtenä yhtiönä aiemmasta konsernimallista poiketen. Hekan viisi alueyhtiötä sulautuivat Helsingin kaupungin asunnot Oy:öön vuodenvaihteessa. Fuusiota valmisteltiin perusteellisesti ja se sävytti monen Hekan työntekijän viime vuotta.

Tutustu vuoden kohokohtiin tarkemmin

Rakentaminen ja kehittäminen

Jätkäsaaren WoodCity valmistui alkuvuodesta ja herätti kiinnostusta
Kuninkaantammeen valmistui 130 Heka-kotia
Heka tehosti ansiokkaasti energiatehokkaaseen rakentamiseen
Käärmetalon peruskorjaus palkittiin Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnolla
Hekan Isonpellontie 6 pääsi ehdolle Rakentamisen Ruusu -palkinnon saajaksi
Keltaiset keräysastiat valloittivat jätepisteet
Hekan asukasaktiivien toiminnan sääntöihin muutoksia

Organisaatio, palvelut ja viestintä

Hekan yhtiörakenne muuttui - alueyhtiöt osaksi Helsingin kaupungin asunnot Oy:tä
Taloyhtiölaajakaista lähes kaikkiin koteihin
Heka alkoi vuokrata asuntoja myös tilapäiseen tarpeeseen
Maahanmuuttajat saivat lajitteluopastusvideon omalle kielelleen
Uusi blogisarja Hekan kelat päästää asiantuntijat ääneen
Tuensaajien asiointiin saatiin Kela-yhteistyöllä helpotusta
Hekalle rakennetaan uutta asiakkuudenhallinnan ja vuokraustoiminnan järjestelmää
Heka-talojen vuosikymmenet -juttusarja tarinoi taloistamme 1900-luvun alusta tähän päivään