Kahteen Hekan kohteeseen maalataan parhaillaan muraalia osana UPEA18-taidefestivaalia. Kalliossa ihmishahmoa esittävää teostaan työstää puolalainen Sainer. Kannelmäkeen puolestaan valmistuu eläinhahmoistaan tunnetun suomalaisen Jussi TwoSevenin teossarja.

Puolalainen, realismin ja surrealismin rajoilla häilyvä Sainer työstää muraalia Hekan kohteessa Kalliossa osoitteessa Toinen linja 10. Teoksen arvioidaan valmistuvan noin kymmenessä päivässä. Sainer on tunnettu klassisista muotokuvista, joita hän maalaa surrealistisella twistillä. Kansainvälisesti arvostettu taiteilija on osallistunut lukuisiin näyttelyihin Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Sainerin muraaleita on nähtävissä muun muassa Saksassa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa.

 Suomalaisen Jussi TwoSevenin teossarja valmistuu Hekan kohteeseen Kannelmäkeen osoitteeseen Soittajantie 6. Teokset sijoittuvat kahden kerrostalon päätyseiniin ja alueen sähkökaappeihin. Maalauksista muodostuu animaatio, jota voi seurata verkossa. Teossarja valmistuu syyskuun loppuun mennessä. Jussi TwoSeven tunnetaan vaikuttavista eläinmaalauksista ja käyttämästään sabluunatekniikasta. Taiteilijan muraaleita on nähtävissä useiden suomalaiskaupunkien lisäksi muun muassa Iso-Britanniassa. 

Suomen suurin julkisen tilan taidetapahtuma UPEA tuo tänä vuonna pysyviä julkisen taiteen teoksia 20 kohteeseen 12 kaupungissa. Kolmatta vuotta järjestettävä tapahtuma kannustaa tutustumaan julkiseen taiteeseen ja osallistumaan siitä käytävään keskusteluun. Tapahtuman järjestää Upeart-taidekollektiivi.

Muraalitaide värittää jo useaa Hekan taloa

Nyt maalattavat olevat teokset nostavat Hekan kohteissa olevien muraalien määrän viiteen. Ensimmäisenä Hekan kohteista muraalin sai kylkeensä Arabianrannassa Hämeentie 128:ssa sijaitsevan kerrostalo, jonka päätyseinässä on vuonna 2015 valmistunut kahdeksankerroksinen muraali. 

Kannelmäen palvelutaloon vuonna 2017 valmistunut muraali sai inspiraationsa palvelutalon asukkaista. Kontulassa osoitteessa Kontulankaari 11 on niin ikään vuonna 2017 valmistunut kolmen 8-kerroksisen talon muraalisarja, jota työsti kolme eri taiteilijaa.

Sainerin muraali Hekan talossa Kalliossa osoitteessa Toinen linja 10.
Sainerin muraali Hekan talossa Kalliossa osoitteessa Toinen linja 10. Kuva Upeart / Iiro Rautiainen
Jussi TwoSevenin muraali Hekan talossa Kannelmäessä osoitteessa Soittajantie 6.
Jussi TwoSevenin muraali Hekan talossa Kannelmäessä osoitteessa Soittajantie 6. Kuva Upeart / Iiro Rautiainen

Uutiseen päivitetty syyskuussa valmistuneiden muraalien kuvat 1.10.2018.