Hekan kaakon toimiston alueelle valmistui syys-lokakuun vaihteessa uusia asuntoja kahden uudiskohteen verran.

Kulosaaren sydämeen rakentui kolmen pienehkön kerrostalon kokonaisuus Kyösti Kallion tielle, ja Laajasaloon puolestaan kolme taloa Isosaarentielle.

Pieni täydennysrakentamiskohde Kulosaareen

Pientalovaltaisen Kulosaaren asuntokanta täydentyi 39 asunnon Heka-kohteella, jossa on eri kokoisia koteja yksiöistä neljän huoneen asuntoihin. Suurin osa asunnoista on kaksiota. Jokaisessa asunnossa on parveke.

Nämä kolme 4-kerroksista taloa nousivat täydennysrakentamisena alueen palvelujen keskelle. Talot sijaitsevat aivan Kulosaaren ostoskeskuksen tuntumassa, ja metroasemalle on noin viiden minuutin kävelymatka. Kohteen välittömässä läheisyydessä on koulu ja alueen korttelitalo. Lähes vastapäätä sijaitsee Hekan toinen Kulosaaren-kohde Tupavuori 4. 

Kyösti Kallion tie 1a on yksi Hekan energiatehokkaan rakentamisen mallihankkeista, jolle on myönnetty vihreää rahoitusta.

Katso videoesittely Kyösti Kallion tien Heka-kohteesta:

 

Laajasaloon näyttävä 125 asunnon kohde

Laajasalon Isosaarentielle valmistui yhdestä pitkästä 6-kerroksisesta talosta ja kahdesta pienemmästä 3-kerroksista talosta muodostuva kohde. Isosaarentie 4:ssä on 125 asuntoa, joista lähes puolet on yksiöitä. Kaksioita on kahdeksan, ja loput asunnoista on kolmen ja neljän huoneen perheasuntoja. Kaikissa asunnoissa on lasitettu parveke. 

Lähellä on Laajasalon kauppakeskus, jossa on saman katon alla yksityisiä palveluita, Laajasalon kirjasto ja nuorisotalo. Isosaarentieltä on hyvät bussiyhteydet Herttoniemen metroasemalle. Laajasalossa on ennestään useita Hekan kohteita: sekä vanhempaa asuntokantaa 1960-luvun lopulta alkaen että viime vuosina valmistuneita uudiskohteita. 

Katso videoesittely Isosaarentien Heka-kohteesta:

 

Lokakuussa hakuaika kahteen uudiskohteeseen

Lokakuussa on hakuaika kahteen ensi vuoden alkupuolella valmistuvaan Hekan uudiskohteeseen. 14. lokakuuta saakka voi hakea asuntoa Lassilaan Kaupinmäenpolulle valmistuvasta kohteesta, jossa on 36 asuntoa: yksiöitä, kaksioita ja kolmioita.

15. – 28. lokakuuta on hakuaika Etelä-Haagassa Isonnevankujalla sijaitsevien yli 55-vuotiaille tarkoitettuun senioritalon asuntoihin. Isonnevankujalla on 50 asuntoa, joista valtaosa on yksiöitä. Talossa on myös muutamia kaksioita.

Hekan asukasvalinnan tekee Helsingin kaupungin asuntopalvelujen Stadin asunnot. Lue lisää uudiskohteista ja hae asuntoa Stadin asuntojen verkkosivuilta.