Käpylässä sijaitseva Heka-kohde Käärmetalo palkittiin rakennuksen peruskorjauksen 1. vaiheesta, joka valmistui keväällä 2018. Peruskorjauksen pääsuunnittelijana toimi arkkitehti Mona Schalin. Vuoden 2019 voittajan valitsi kuvataiteilija, kirjailija Hannu Väisänen.

Vuoden 2019 Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajan valinnut Väisänen kuvaa valintaansa seuraavasti:

Yrjö Lindegrenin suunnittelema Käärmetalo kuuluu suomalaisen arkkitehtuurin hohtavimpiin helmiin. Kun tuollainen ikoninen rakennus sitten rappeutuu, kun se on lysähtämässä kasaan, pelastaminen vaatii yhtäällä tavatonta ammattitaitoa ja toisaalla katkeamatonta sisua. Korjaajien on mietittävä millä tavoin nostaa uudelleen esiin Käärmetaloon liittyvä melkein utooppinen idea laadukkaasta vuokratalosta. On myös näytettävä miten modernismin asumisihanteet voivat toimia edelleen ja olla esimerkkeinä uudelle asuntorakentamiselle.

Minun valintakriteereihini on vaikuttanut sana ’itsetunto’. Ja kysymys mikä, mitkä seikat vaikuttavat itsetunnon kasvuun tai sen kasvattamiseen, kun on kyse arkkitehtuurista. Kaikista ehdolle asetetuista rakennuksista tai korjauskohteista tätä itsetunnon kohotusta minulle eniten edustaa Käärmetalo ja sen korjaustyö, jota kukaan muu kuin asialle omistautunut arkkitehti ei voi suorittaa.

Jos arkkitehtuuri pystyy vaikuttamaan itsetunnon ylläpitämiseen muutenkin kuin työntämällä alle jonkin rakennustaiteen kimaltavan limusiinin, se on saavuttanut jotakin tärkeätä.”

Käärmetalon ykköstuntija Hekalla, Heka Etelä Oy:n kiinteistöpäällikkö Karri Åhs palkintojuhlissa.
Käärmetalon ykköstuntija Hekalla, Heka Etelä Oy:n kiinteistöpäällikkö Karri Åhs palkintojuhlassa ->

Vanhaa kunnioittaen peruskorjattu Käärmetalo

Helsingin olympialaisten alla valmistuneen Käärmetalon (Mäkelänkatu 86) on suunnitellut arkkitehti Yrjö Lindegren, jonka kynästä on lähtöisin myös Helsingin Olympiastadion. Käärmetalo, jota pidetään yhtenä suomalaisen modernin asuntoarkkitehtuurin huippukohteista, on ensimmäisiä Arava-lainoitettuja vuokrataloja. Sen kahdessa asuinrakennuksessa on yhteensä 189 asuntoa: yksiöitä, kaksioita ja kolmioita.

Vuonna 1951 Käpylään valmistunut Käärmetalo korjattiin rakennussuojelun edellyttämällä tavalla ja rakennuksen historiaa kunnioittaen. Peruskorjauksessa käsiteltiin muun muassa kylpyhuoneet, keittiöt, sisäpinnat, yläpohjarakenteet, ulkorappaus, parvekkeet, ovet, ikkunat, yhteistilat ja lvi-järjestelmät. Palkintoehdokkaat valinnut esiraati kehuu erityisesti sitä, että rakennuksen ilmanvaihto säilytettiin painovoimaisena, mikä säästää energiaa ja ehkäisee sisäilmaongelmien syntymistä. Peruskorjauksen toinen vaihe alkoi syksyllä 2018.

Käärmetalon peruskorjauksen pääsuunnitelijana toimii arkkitehti Mona Schalin Arkkitehdit Kati Salonen ja Mona Schalin Oy:stä. Schalin on pääsuunnitelijana myös toisen Heka-kohteen, Käpyläntie 12, entisöivässä peruskorjauksessa, joka käynnistyi Käpylässä syyskuussa.

Arkkitehtuurin Finlandia jaettiin kuudetta kertaa

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon myöntää Suomen Arkkitehtiliitto SAFA ja se jaettiin tänä vuonna kuudetta kertaa. Palkinnon tarkoitus on lisätä luovan ja korkealuokkaisen arkkitehtuurin arvostusta sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä. Aiemmin palkinnon ovat voittaneet muun muassa Uusi lastensairaala, Rovaniemen keskuskentän monitoimirakennus Railo sekä Jyväskylän Kuokallassa sijaitseva Puukuokka-puukerrostalo.

Muita ehdokkaita tämän vuoden palkinnon saajiksi olivat Helsingin keskustakirjasto Oodi, Jyväskylän yliopiston päärakennuksen restaurointi, Kruunuvuorenrannan koonta-asema ja Vaaralanpuiston päiväkoti.

Miltä Käärmetalossa näyttää sisällä? Peruskorjauksen pääsuunnittelija, arkkitehti Mona Schalin ja Heka Etelä Oy:n tekninen isännöitsijä Karri Åhs kertovat videolla Käärmetalosta ja korjaustyön vaiheista.