Lumi tuo talventuntua ja valoa, mutta tietää myös töitä Hekan työntekijöille ja asukkaille. Hekan talvimuistiosta saat ohjeita, kuinka pihapiiri sekä oman kodin ulkotilat säilyvät toimivina ja turvallisina myös talvella. Hekan kiinteistönhoitajat tekevät pihapiirin lumityöt ja pitävät huolta hiekoituksesta, mutta myös asukkailla on omat vastuunsa.

Pihan irtotavarat talvivarastoihin

  • Jo ennen kuin lunta sataa, asukkaiden tulisi siirtää polkupyörät, puutarhakalusteet, grillit ja muut pihan irtotavarat omiin varastoihin tai katoksien alle suojaan katoilta putoavalta tai pudotettavalta lumelta.
  • Myös lumenkasauspaikat ja pihaan tulevat väylät tulee tyhjentää esimerkiksi polkupyöristä ja skoottereista.
  • Heka tai lumitöitä tekevä urakoitsija eivät korvaa lumen alle jääneiden tavaroiden vaurioita.

Hekan tekemät talvihuoltotyöt

  • Teemme lumi- ja hiekoitustyöt mahdollisimman nopeasti, mutta kiinteistönhoitajat eivät välttämättä ehdi aina aamuvarhaisella joka kohteeseen.
  • Tarvittaessa pihoja hiekoitetaan noin joka toinen päivä.
  • Jos oman rapun edusta näyttää liukkaalta, on useimmilla pihoilla tarjolla hiekoitushiekkaa omassa astiassaan, jota asukkaat voivat heittää liukkaisiin kohtiin.
  • Heka toivoo, että asukkaat raportoivat liukkaudesta tai räystäiltä roikkuvasta lumesta ja jäästä oman talon vikailmoitusnumeroon.

Asukkaan vastuut

  • Heka hoitaa parkkipaikkojen kulkuväyliä koskevat lumityöt, mutta lumenluonti omasta parkkiruudusta on asukkaan vastuulla.
  • Rivitaloissa lumenluonti asuntopihoilta kuuluu asukkaiden tehtäviin.

Parveke puhtaaksi lumesta

  • Parvekkeiden puhdistaminen lumesta on asukkaan vastuulla.
  • Lumen ei kannata antaa pakkaantua, sillä se voi sulaessaan aiheuttaa vesivaurioita.
  • Parvekkeen tyhjennykseen kannattaa ryhtyä viimeistään silloin, kun lumi ylittää parvekkeen kynnyksen eikä ovea saa kunnolla auki.
  • Varmista, ettei lumenluonnista aiheudu haittaa tai vaaraa muille. Ennen puhdistusta pitää ehdottomasti katsoa alas ja valita sopiva suunta, joka on yleensä parvekkeelta sivuun, ei suoraan alas.
  • Noin metrin korkuinen lasten lumilapio on hyvä väline parvekkeen puhdistukseen. Pieni lapiollinen ei pöllytä lunta niin paljon kuin suurempi.
  • Mikäli puhdistaminen ei onnistu vaarattomasti, lumet voi lapioida esimerkiksi jätesäkkiin, joka viedään ulos ja tyhjennetään pihalle.

Muista ja muistuta myös läheisiäsi: talvisin ulkona liikkuessa kannattaa olla varovainen, pukea jalkaan talveen sopivat jalkineet ja hidastaa tahtia, jos keli näyttää liukkaalta tai muuten vaikealta.