Koronavirusepidemian aiheuttamat toimenpiteet heijastuvat monella tapaa Hekan palveluihin ja asukkaidemme arkeen kodeissaan. Pyrimme siihen, että asiakaspalvelu, isännöinti, huolto ja siivous toimivat mahdollisimman hyvin myös korona-aikana. Olemme kuitenkin tehneet muutoksia palveluihimme suojataksemme asiakkaitamme ja työntekijöitämme.

Aktuell information om coronavirusepidemins inverkan på Hekas tjänster och hus

Current information about the effects of the coronavirus epidemic on Heka’s services and locations

Tiedotamme ajantasaisesta tilanteesta asukkaita kaikissa viestintäkanavissamme. Ajankohtaisimman tiedon saat seuraamalla tätä päivittyvää uutista tai erillistä koronasivustoamme. Myös talojemme rappuihin tuodaan tiedotteita.

Vaikutukset asuintaloihin 

Saunatilojen sulkeminen

Joudumme valitettavasti sulkemaan talojemme saunatilat. Saunavuorot ja lenkkisaunat on siis toistaiseksi peruttu. Varatuista saunavuoroista ei tarvitse huhti- ja toukokuun sekä mahdollisten niitä seuraavien käyttökieltokuukausien osalta maksaa kuukausittaista 15 euron saunamaksua. Kun saunat taas aikanaan avataan, ei saunavuoroista peritä maksua käyttöönottokuukauden ajalta eikä sen jälkeiseltä seuraavalta kalenterikuukaudelta. Ajalla 16.– 31.3.2020 käyttämättä jääneistä saunavuoroista ei palauteta maksuja. 

Näin vähennät saunamaksun vuokrasta

Talosaunat on suljettu toistaiseksi pääosin käytännön syistä, mutta osin myös hygieniasyiden vuoksi. Siivoukseen ei ole käytettävissä rajatonta määrää resursseja. Viruksen leviämisen välttämiseksi siivoamme tehostetusti käytetyimpiä osia talojemme yleisistä tiloista, kuten porraskäytäviä, hissejä ja talopesuloita. Saunat sulkemalla siirrämme resurssejamme tehostettuun siivoukseen näissä tiloissa. Lisäksi ei ole varmaa tietoa siitä, tarttuuko koronavirus pintojen kautta, mutta riski on mahdollisesti olemassa. Lenkkisaunat piti perua jo senkin vuoksi, että silloin saunatiloissa saattaa oleskella yhtä aikaa yli 10 henkeä. 

Muutamassa kohteessa saunat pysyvät asukkaiden käytössä käynnissä olevan, asuntojen saniteettitiloihin kohdistuvan remontin vuoksi. 

Vaikutukset muihin tiloihin asuintaloissa

Myös kerhotilat ja niihin rinnastettavissa olevat, taloissamme sijaitsevat kuntoilu- ja muut harrastetilat suljetaan. 

Pyrimme pitämään talopesulat asukkaiden käytössä. Talopesuloissa asukkaat oleskelevat tyypillisesti yksi kerrallaan ja melko lyhyen aikaa, jolloin tartuntavaara on pieni. Niiden puhtaanapito on myös helpompaa kuin talosaunojen. Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi pyykinpesuunkin saattaa tulla tehostunut tarve kotitalouksissa, joten pyrimme tarjoamaan siihen mahdollisuuden talopesuloissa.

Tehostamme yleisten tilojen, kuten hissien, porraskäytävien ja pesuloiden siivousta. Tehostettu siivous kohdistuu viruksen leviämisen kannalta riskialtteimpiin kohtiin eli yleisimpiin kosketuspintoihin. Rappukäytävien ja muiden käytössä olevien yleisten tilojen kosketuspinnat, kuten kaiteet, kahvat ja painikkeet puhdistetaan epidemian aikana tavallista useammin eli arkisin kerran päivässä. Tavallisesti käytettävä yleispuhdistusaine on korvattu desinfioivalla puhdistusaineella. Muu siivous tehdään normaaliin tapaan.

Muista huolellinen käsi- ja yskimishygienia, kun liikut yhteisissä tiloissa. Vältä usein kosketeltaviin pintoihin (kuten kahvoihin, kaiteisiin tai hissin nappeihin) koskemista likaisilla tai paljailla käsillä.  

Mahdolliset lähiaikoina alkavaksi suunnitellut korjaukset siirtynevät aloitettavaksi myöhemmin. 

Asiakaspalvelupisteemme palvelevat vain ajanvarauksella

Asiakaspalvelupisteemme ovat toistaiseksi suljettuja. Palvelemme ajanvarauksella sellaisissa tilanteissa, joissa käynti toimistollamme on välttämätön asian hoitamiseksi. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi avaintenluovutus ja -palautus. 

Kuun vaihteessa muuttava, varaa aika asiakaspalvelustamme avainten palauttamiseksi tai noutamiseksi

Huomioithan ystävällisesti nämä käytännöt, kun asioit meillä:

  • Huolehdithan käsihygieniasta asioidessasi toimistollamme ja asiakaspalvelussamme. Asiakaspalvelumme tiloissa on käsidesiä asiakkaidemme käyttöön. 
  • Vältämme toistaiseksi kättelyä ja muuta fyysistä kontaktia asiakkaidemme kanssa.
  • Henkilökuntamme käyttää kertakäyttöhansikkaita avaimia käsitellessään.

Asioi verkossa tai puhelimitse

Keskitämme asiakaspalvelumme resursseja verkko- ja puhelinpalveluun. Puhelinpalvelumme aukioloajat säilyvät ennallaan: palvelemme puhelimitse maanantaisin klo 9–17 ja tiistaista perjantaihin klo 9–15.

Myös päivystyspuheluita kiireellisistä asioista otetaan ilta- ja yöaikoina normaalisti vastaan. 

Verkkosivujemme asiointisivuilla voit esimerkiksi allekirjoittaa tai irtisanoa sopimuksia, jättää kiireettömän vikailmoituksen, ilmoittaa asukasmuutoksista tai tilata lausunnon asunnonvaihtoa varten. Neuvomme asumista koskevissa kysymyksissä myös chatin kautta.  

Teemme parhaamme, jotta palvelumme olisi sujuvaa myös tänä poikkeuksellisena aikana. Pyydämme kuitenkin ymmärrystä mahdollisten ruuhkatilanteiden varalta.

Harkitse vikailmoituksen jättämistä myöhemmin

Jos asunnossasi on tarpeen tehdä korjaustöitä ja asunnossa oleskelee sairastunut, altistunut tai koronaviruksen vuoksi karanteenissa oleva henkilö, pyydämme huomioimaan tämän vikailmoitusta tehdessä. Jos korjausta vaativa vika ei ole kiireellinen, harkitse voisitko tehdä vikailmoituksen myöhemmin. 

Jos asunnossasi on kuitenkin tarpeen tehdä kiireellisiä korjaustöitä ja asunnossa on sairastunut, altistunut tai karanteenissa oleva henkilö, kerrothan siitä vikailmoituksessasi. Tällöin tiedämme varautua asianmukaisesti.

Tarjoa naapuriapua!

Suomalaiset ovat heränneet tukemaan apua tarvitsevia läheisiään, naapureitaan ja myös tuntemattomia henkilöitä muun muassa hoitamalla heidän puolestaan ruokaostoksia ja apteekissa asiointia.
 
Myös Hekalla on nyt paljon karanteenin omaisissa olosuhteissa asuvia asukkaita, joiden arkea vallitseva koronaviruksen aiheuttama poikkeustila haittaa paljon. Hekalla on myös suuri joukko asukkaita, jotka ovat valmiita auttamaan tuttua tai tuntematonta naapuria. 

Helpottaaksemme avun tarjoamista ja sen löytämistä teimme asukkaidemme käyttöön ilmoituksen, johon auttamishalukkaat asukkaamme voivat lisätä yhteystietonsa. 
Henkilökuntamme pyrkii tuomaan niitä ilmoitustauluille, mutta voit myös itse tulostaa ilmoituksen ja viedä sen talosi ilmoitustaululle. 

Tulosta tästä ilmoitus naapuriavusta (pdf)
 

Uutinen on julkaistu 17.3.2020 ja sitä on päivitetty seuraavasti:
18.3.2020 klo 14.45. Lisätty tietoa saunojen sulkemisesta ja saunavuoromaksuista sekä talopesuloista.
19.3.2020 klo 12.27. Lisätty tulostettava naapuriapuilmoitus. 
20.3.2020 klo 14.41. Lisätty tieto kuntoilu- ja harrastetilojen sulkemisesta.
23.3.2020 klo 11.38. Tarkennettu tietoa yleisten tilojen siivouksesta ja vaihdettu korjattu versio naapuriapuilmoituksesta.
2.4.2020 klo 10.40: Lisätty linkki ohjeisiin saunavuoromaksun vähentämiseksi vuokrasta.