Sisustetaan 1950-luvun tyyliin: pastellisävyjä, selkeitä linjoja ja kestäviä kalusteita
1950-luvun huonekalujen keveät linjat ja pastellisävyt ovat suosiossa tänäkin päivänä. Sisustusvalintoja tehdessä laatuun kannattaa panostaa entisajan tapaan.
Sotien jälkeen 1950-luvulla arki oli vielä kovin vaatimatonta, mutta ajassa oli myös jotakin sellaista, johon tämän päivän helsinkiläiskodeissa voi samaistua. Elintaso alkoi pikku hiljaa nousta niukkuudesta ja katse suuntautui oman kodin ja asumisolosuhteiden parantamiseen. Monien elämä oli mullistunut edellisvuosikymmenellä, joten oman kodin rauha tuntui autuudelta.
Koteihin hankittiin paljon uutta – säästämällä. Säästöt mahdollistivat uusien kodinkoneiden ja muiden laitteiden sekä huonekalujen ostamisen.
Onnen tunnetta lisäsi se, että ensimmäistä kertaa saatettiin nauttia mukavuuksista, kuten kylpyhuoneesta ja lämpimästä vedestä. Muutoinkin kodin mukavuuteen kiinnitettiin huomiota, sillä rentoutumiseen oli enemmän aikaa.
Työnjako oli selvä. Etenkin keskiluokkaisissa perheissä äidin oletettiin olevan kotona, kun mies hankki perheelle elannon ja myös asunnon. Nainen teki asunnosta kodin, jonka kaunistamisesta, sisustamisesta ja siivouksesta hän vastasi.
Ennen hankinnat eivät olleet arkipäiväisiä vaan pitkään toivottuja ja odotettuja. Niiden saapuminen kotiin oli erityinen hetki, josta osattiin iloita.
Koteihin hankittiin paljon uutta – säästämällä. Säästöt mahdollistivat uusien kodinkoneiden ja muiden laitteiden sekä huonekalujen ostamisen. Ennen hankinnat eivät olleet arkipäiväisiä vaan pitkään toivottuja ja odotettuja. Niiden saapuminen kotiin oli erityinen hetki, josta osattiin iloita.
Sirot linjat sisustuksessa
50-luvun huonekalut olivat muotokieleltään siroja ja ajattomia, joten ne sopivat keventämään myös nykykodin sisustusta. Tiikkikalusteet ja rottinki olivat muotia 70 vuotta sitten ja ovat sitä jälleen. Ne tuntuvat kotoisilta ja niitä voi yhdistää modernimpaan sisustukseen.
Senkit, hyllyt, lipastot ja apupöydät sekä vanhat koivuiset liinavaatekaapit olivat yleisiä 50-luvun kodeissa ja sopivat myös nykyaikaiseen, pelkistettyyn sisustukseen. Suomalainen keksintö, astiankuivauskaappi, valtasi keittiöt ja tehosti naisten kotitaloustyötä tiskauksen nopeutuessa. Astiankuivauskaapit eivät ole vuosien saatossa kadonneet mihinkään.
Valoisat ja viihtyisät kodit
Selkeälinjaisuus heijastui tapetteihinkin, joilla innostuttiin sisustamaan. Maltillisten värien ja kuosien rinnalle tulivat geometriset kuviot ruutuineen, raitoineen ja ornamentteineen. Kodin sisustukseen tuotiin väriä esimerkiksi käyttämällä räväkämpää tapettia tehosteena yhdessä seinässä.
Myös moderneilla, kirkkailla väreillä haettiin etenkin olohuoneen sisustukseen kontrastia. Keittiöt ja kylpyhuoneet olivat vaaleita: suosikkivärejä olivat vaaleanvihreä ja kermanvaalea. Muissakin kodin huoneissa suosittiin pastellinsävyistä ja heleää väritystä, jolla karkotettiin omalta osaltaan sodan tummia muistoja. Kodit olivat valoisia ja viihtyisiä.
Verhot tunnelman luojina
Ikkunoiden edessä ja joskus myös ovissa käytettiin verhoja. Hämärissä huoneissa ne olivat vaaleita, iloisia ja lämpimän värisiä. Väreinä olivat aprikoosi, appelsiini, merenpihka, tiili, esikonkellertävä ja kermanvalkoinen.
Etelään päin voitiin valita viileitä värejä: sinertäviä, violetteja, harmaita ja vihreitä. Paksuja villa- ja samettiverhoja vältettiin, sillä ne kokosivat pölyä ja estivät valoa. Kun oviaukon verhoja ja ovia pidettiin auki, pienikin koti näytti ilmavalta ja avaralta.
Puhdas koti kunnia-asiana
Jos ajassa mennään vieläkin kauemmaksi, 1900-luvun alkuun, etenkin perheiden naisiin vedottiin puhtaan ja turvallisen kodin luomisessa. Monet sairaudet olivat vielä yleisiä.
Tapana oli suursiivous kahdesti vuodessa ja juhlien kynnyksellä. Ikkunoiden pesu ja kiillotus oli tärkeää.
Tapana oli suursiivous kahdesti vuodessa ja juhlien kynnyksellä. Keväällä vaihdettiin talviset tummat verhot, matot ja pöytäliinat vaaleisiin. Ikkunoiden pesu ja kiillotus oli tärkeää. Korona-aikaankin sopiva ohje on vuodelta 1926: Sellainen työpöytä, joka ennen työn alkua ensin on muutettava työpöydäksi, jonka kiillotettua pintaa työtä tehtäessä on joka sekunti varottava ja joka työn loputtua on jälleen muutettava salonkipöydäksi, ei ole sopiva työtarkoituksiin.
Asiantuntijana kansatieteilijä, FT Maria Vanha-Similä

Ota käyttöön isoäidin vinkit:
- Osta mahdollisuuksien mukaan vain parasta laatua kertakäyttötavaran sijaan. Vältä väliaikaisia hankintoja. Isoäidin aikaan hankintoja ei tehty vain hetken tarpeeseen vaan pitkään käyttöön. Hyvin valmistetut esineet tulevat ajan mittaan myös edullisemmiksi.
- Täydelliset kalustekokonaisuudet tai tietty pakotettu yhdenmukaisuus ei ole tarpeen. Eloisampi kokonaisuus saadaan kokoamalla erilaisia huonekaluja. Kaunis vanha perintökalu uusien huonekalujen joukossa tekee kodikkaan ja persoonallisen vaikutelman.
- Kirjahylly viesti 50-luvulla siitä, että kodissa asuu sivistynyttä väkeä. Arvokkaita ja arvostettuja kirjoja ja kirjasarjoja hankittiin vähitellen. Lasiovet suojasivat pölyltä. Kirjahylly sopii digiaikaankin.
- Pidä tavaroista hyvää huolta, jotta ne kestävät. Puiset huonekalut kestävät käyttöä, lasten leikkejä, menoa ja meininkiä. Niitä voi tarvittaessa huoltaa ja kunnostaa.
- Suosi suomalaista! Kaj Franckin suunnittelema Kilta-astiasarjan eli sittemmin Teeman muotokieli on tuonut arkeen kauneutta sukupolvesta toiseen. Finlaysonin 50-luvun ajattomia tekstiileitä myydään tänä päivänä retrokuoseina, muun muassa Aini Vaaran Coronnaa.
- Lattiat eivät kulu ja pysyvät puhtaina mattojen ansiosta. Matot myös vaimentavat ääntä.
- Tee suursiivous muutaman kerran vuodessa. Arkisiivouksen voi aloittaa olohuoneesta ja samaan aikaan tuulettaa makuuhuoneen vuodevaatteita.
- Kun peset ikkunoita, kiillota ne sanomalehdellä. Näin on tehty aina – ja niksi toimii edelleen.