Ryyditä salaatteja kukilla ja villiyrteillä 

Syötävät kukat ja villiyrtit kohottavat arkisalaatin uudelle tasolle.

Kirjoittanut  Auli Honkanen 

Itse poimituilla villiyrteillä ja syötävillä kukilla saat salaatteihin uusia makuja ja värikkyyttä. Syötäviä kukkia voi kasvattaa parvekelaatikossa tai pihalla ja napsia kukkia suoraan salaattiin. 

Kasvata itse kukkia syötäväksi

Jos haluat kylvää itse syötäviä kukkia, helppoja lajeja ovat krassi, ruiskukka, kehäkukka ja samettikukka. Istuta lisäksi mausteyrttejä ja hyödynnä niiden kukat salaatissa. Ruohosipulin kukissa on raikas, sipulinen aromi. Basilikan, kurkkuyrtin ja laventelin kukat antavat makua ja väriäSyötäväksi kelpaavat myös kauniit orvokit, joita myyvät hyvin varustetut ruokakaupat. 

Rikkakasvit saavat uuden mahdollisuuden lautasella

Monet pihanomistajat rajoittavat rikkaruohojen leviämistä keräämällä niiden versoja ruokiin. Esimerkiksi voikukan, maitohorsman, vuohenputken ja piharatamon lehdet sopivat salaatin aineksiksi. Vuohenputken nuoria lehtiä voi käyttää pinaatin tapaan. 

Poimi kasvit vähän ennen tarjoilua, jotta ne eivät nuupahda. Tarkista kukat ennen käyttöä, ettei niissä vipellä hyönteisiä. 

Maitohorsman nuoria versoja on verrattu parsaan miedon makunsa vuoksi, ja vaaleanpunaiset kukatkin sopivat koristeeksiVoikukan nuoret lehdet käytetään sellaisenaan, ja vasta-auenneilla voikukan kukilla kruunataan annos. 

Metsäretken maistuvat löydöt ilahduttavat keväällä ja alkukesästä

Poimi luontoretkeltä ketunleivän lehtiä ja kukkia, jotka maistuvat kirpeän suolaiselle. Ne sisältävät oksaalihappoa kuten raparperi, joten käytä lisänä maitotuotetta oksaalihapon neutraloimiseksi.  

Villiyrtit maistuvat parhaimmilta nuorina, jolloin maku on mieto ja purutuntuma herkullisen rapea. Vanhemmiten kasveihin tulee karvautta ja ne muuttuvat puiseviksi.

Salaattiin sopivat myös apilan lehdet ja koristeeksi apilan kukat, joissa on makeahko maku. Niittysuolaheinän lehdillä salaattiin saadaan pikanttia kirpeyttä.  

Villiyrtit maistuvat parhaimmilta nuorina, jolloin maku on mieto ja purutuntuma herkullisen rapea. Vanhemmiten kasveihin tulee karvautta ja ne muuttuvat puiseviksi. 

Poimi kasvit vähän ennen tarjoilua, jotta ne eivät nuupahda. Tarkista kukat ennen käyttöä, ettei niissä vipellä hyönteisiä. 

Muista! 

Älä käytä syötäväksi kukkakauppojen leikkokukkia, joissa on torjunta-aineita. Poimi luonnosta vain niitä kasveja, jotka tunnet. Kerää kasvit paikoilta, jotka ovat etäällä liikenneväyliltä ja koirien ulkoilutusreiteiltä.  

Lataa mobiilisovellus villiyrttien tunnistamiseksi

Kirpeän raikas vihersalaatti 

Kokeile villivihanneksia kaupan salaatin kanssa tässä raikkaassa reseptissä. 

AINEKSET: 

ruukku jäävuorisalaattia 

ruukku keräsalaattia 

nippu nuoria voikukanlehtiä 

nippu nuoria vuohenputken lehtiä 

pähkinäsekoitusta 

koristeeksi orvokinkukkia tai voikukan vasta-avautuneita kukkia 

KASTIKE: 

2 rkl oliiviöljyä 

2 rkl luomusitruunan mehua 

1 hienoksi hakattu valkosipulin kynsi 

sormisuolaa maun mukaan 

VALMISTUSOHJE: 

1. Huuhdo salaatinlehdet ja anna niiden kuivahtaa. Revi lehdet sopiviksi suupaloiksi. 

2. Paahda pähkinöitä pannulla kevyesti 

3. Sekoita salaattiainekset keskenään ja valmista kastike 

4. Ripottele kastike salaattiin ja sekoita.  

5. Koristele salaattiannos orvokin kukilla tai voikukilla.