Puhdasta ja tuoksuvaa pyykkiä

Pyykinpesusta kannattaa tehdä mahdollisimman vaivaton osa omaa arkea. Oman talon pesulassa on kaikki tarvittava arkipyykin pesemiseen suuremmallekin perheelle. Kesäsäät mahdollistavat myös mattojen pesun ja pyykin kuivaamisen ulkona.

Oma koti, pesukone + mahdollinen kuivausrumpu

Pese likainen vaate mahdollisimman pian, jotta lika ei ehdi pinttyä, ja noudata pesuohjeita.

Jos kuivaat pyykkiä sisällä asunnossa, kiinnitä huomiota ilmanvaihtoon. Suurten pyykkimäärien jatkuva kuivaaminen voi nostaa huonetilan kosteutta paljonkin.

Älä kuivaa pyykkiä saunassa! Eri materiaalien syttymislämpötila voi olla yllättävän alhainen. Saunassa kuivattu pyykki johtaa Suomessa vuosittain moniin tulipaloihin.

Oman kodin ulkotilat

Pyykin kuivattaminen ulkona pyykkinarulla raikastaa pyykin kertaheitolla ja saa vaatteet tuoksumaan hyvältä. Ulkona kuivaaminen on myös energiatehokasta. Muista kuitenkin, että suora auringonvalo voi haalistaa värejä. Pyykki kuivuu ulkona myös talvisin, jos kohdalle osuvat pitkät pakkaset.

Kun tuulettaa vaatteet säännöllisesti suojaisassa paikassa parvekkeella tai pihalla, niitä tarvitsee pestä harvemmin ja niiden käyttöikä pitenee. Tuuletus sopii erityisesti hankalille tai huonosti pesua kestäville vaatteille, kuten ulkotakeille, neulepuseroille ja juhlavaatteille. Kun kuivaat tai tuuletat parvekkeella, muista, että pyykkien pitää pysyä kaiteen sisäpuolella.

Matonpesupaikat Helsingissä

Helsingin merenrannoilla on 14 mattolaituria, joilla voi pestä mattoja itse. Käytä mattojen pesussa luonnossa hajoavia pesuaineita äläkä päästä pesuvettä suoraan vesistöön. Pesupaikoilla on mattojen kuivumista nopeuttavat kuivausmankelit.

Matot puhdistuvat helpommin, kun ne on ensin imuroitu kunnolla puhtaaksi irtoliasta. Matonpesun perusvälineen, karkean harjan, voi hankkia myös pitkävartisena. Näin säästät selkääsi.

Pukinmäessä sijaitsee kaupungin ylläpitämä kuivan maan matonpesupaikka, jonka pesualtaisiin mahtuvat hyvin jopa 270 senttimetriä leveät matot. Tällä paikalla vesi tulee hanasta ja päätyy viemäriin.

Matonpesupaikat kartalla: palvelukartta.hel.fi, hae ”Matonpesupaikat”

Talon pesula

Oman talon pesulan ja pyykinkuivaustilojen käyttö on asukkaille maksutonta ja helppoa.  Lakanat mahtuvat tilaviin koneisiin vaivatta.

Oman talon pesulassa pyykkäät maksutta.

Pyykit pestään talon pesulassa varattujen pyykkivuorojen mukaisesti. Väljintä pesuloissa on arkiaamuisin ja -päivisin.

Joillakin taloilla on käytössään myös mattopesula tai matonpesupaikka. Pesulapalveluja tarjoaviin liikkeisiin viedään erikoispyykki, kuten kemiallista pesua vaativat juhlavaatteet ja matot, jotka eivät kestä vesipesua.

Lisää vinkkejä pyykinpesuun: www.martat.fi 

Hima 2/2018.