Perunat ja yrtit omalta parvekkeelta

Keväiset säät innostavat istuttamaan kasveja parvekkeelle. Aina ei tarvikkeita tarvitse hankkia lähikauppaa kauempaa. Osa istutettavista kasveista saattaa löytyä vaikka heti jääkaapista.

Jos vihanneslokerosta löytyy itäneitä perunoita, voit laittaa niitä parvekkeelle ämpäriin tai isoon ruukkuun kasvamaan. Perunat voivat olla melko suuria ja vähän vihertyneitäkin. Vaikka vihertynyt peruna ei kelpaa syötäväksi, niin ruukkukasvatuksen siemenperunaksi se sopii hyvin.

Jos itäneitä perunoita ei ole, mutta oma perunasato houkuttaa, hanki siemenperunat puutarhamyymälästä, joista löytyy aikaisempaa lajiketta. Ruokakauppojen lajikkeet keväällä ovat myöhäisempää lajiketta, jolloin myös satoa saadaan myöhemmin.

Perunoiden idätys ja esikasvatus

Idätä perunoita valoisassa muutama viikko, kunnes idut ovat sentin mittaisia. Suihkuttele mukuloita välillä, jos huoneilma on kuivaa. Kun on aika istuttaa idätetyt perunat, voit edetä esikasvatuksen kautta sisällä tai siirtää ruukut suoraan parvekkeelle.

Esikasvatus vaatii vähemmän tilaa, jos aloitat taimikasvatuksen pienemmissä ruukuissa. Esimerkiksi huuhdotut maito- ja mehutölkit sopivat esikasvatukseen ikkunalaudalla. Ne ovat riittävän korkeita, jotta perunan alle ja päälle mahtuu tarvittavat multakerrokset. Perunat mahtuvat kasvamaan tölkissä kolmekin viikkoa ennen ruukkuun siirtämistä.

Viimeistään kymmenen viikon kuluttua mukulan multaan laittamisesta on lupa odottaa omaa satoa.

Jos istutat perunat suoraan ruukkuun, voi ruukku olla ensin pimeässä ja sisällä, esimerkiksi pesuhuoneessa. Kun peruna alkaa kasvattaa vartta, se tarvitsee valoa. 

Perunat valoon parvekkeelle

Perunan ruukun olisi hyvä olla vähintään 10 litraa. Valitse istutusastiaksi rei’itetty ämpäri, iso ruukku tai kasvusäkki ja näille sopiva alusvati. Astian pohjassa on oltava reikiä, jotta liika kasteluvesi valuu pois. Laita astian pohjalle kerros lecasoraa tai pieniä kiviä salaojaksi ja tämän päälle parikymmentä senttiä hiekkapitoista multaa. Yhteen ämpäriin laitetaan 1-3 siemenperunaa tai esikasvatettua tainta. Kastellaan istutettaessa niin, että multa on tasaisen kosteaa.

Peruna pärjää jo toukokuusta alkaen lasitetulla parvekkeella. Peruna on kuitenkin herkkä hallalle. Kylmän yön uhatessa perunaruukku suojataan kasvuharsokerroksilla tai nostetaan sisälle.

Omaa satoa kastelun, multaamisen ja lannoituksen avulla

Varhaisperunan kasvuaika on lajikkeesta, esikasvatuksesta ja lämpötilasta riippuen 7–10 viikkoa. Eli viimeistään kymmenen viikon kuluttua mukulan multaan laittamisesta on lupa odottaa omaa satoa.

Kastele perunoita kasvun mukaan: ensin vähemmän ja kun varret kasvavat, runsaammin. Huolehdi siitä, että multa pysyy kosteana. Kaada valunut kasteluvesi aina pois alusvadilta.

Halutessasi voit lannoittamalla varmistella, että peruna jaksaa kasvattaa kunnon sadon. Voit lisätä istutuksen yhteydessä kasvimaan yleislannoitetta 1 dl/mukula. Jätä lannoite yhdeksi kasaksi mukulan viereen. Peitä mukula ja lannoite kerroksella multaa.

Kun perunan varret ovat kasvaneet lähes 10 cm mittaisiksi, lisää multaa niin, että vain vähän latvaa jää näkyviin. Toista multaus joka kerta, kun varret ovat kasvaneet kymmenisen senttiä, kunnes astian pinta tulee vastaan. Multaus estää kasvavien mukuloiden vihertymisen ja lisää satoa.

Korjaa sato muutaman kuukauden päästä kääntämällä kasvatusastia reilusti ylösalaisin. Jos et kuitenkaan halua käyttää koko satoa kerralla, irrota yksi taimi varovasti ja kerää tarvitsemasi määrä mukuloita.

Silmänruokaa sekä makua kaupan yrteistä ja salaateista

Jos perunoiden kasvatus vaatiikin hieman kärsivällisyyttä, pikaisemmin satoa ja silmänruokaa pääsee nauttimaan istuttamalla kaupasta ostetut ruukkusalaatit ja -yrtit parvekkeelle ruukkuihin.

 Tutustu erilaisiin salaatteihin ja yrtteihin kaupan vihannesosastolla. Kokeile erilaisia ruukkusalaatteja, etsi suosikkejasi ja istuta ne multaan jatkamaan kasvua. Mietoja sekä kirpeitä, erisävyisiä vihreitä, tummia jopa punaisia salaatteja yhdistelemällä saat uusia makuelämyksiä ja kaupan monipuolisesta yrttivalikoimasta saat kasvatettua kokonaisen yrttitarhan.

Istuta kaupan ruukkuyrtit tai -salaatit kotona multaan

Osta tuoreita, äskettäin kauppaan tulleita ruukkuyrttejä ja -salaatteja. Kotona ruukun voi istuttaa multaan. Käytä versot tai uloimmat lehdet ruoan laittoon, mutta jätä muutama lehtipari kasvamaan ruukkuun. Irrota kasvi varovasti muovisesta ruukusta, riko vaikka ruukku tarvittaessa ja istuta kasvi mahdollisimman pian oston jälkeen. Kastele juuripaakku ja suihkuttele lehtiä ennen istutusta.  

Muista harventaa satoa tasaisesti suoraan suuhun tai lautaselle.

Istuta taimet hiekkapitoiseen multaan tai kukkamultaan. Jos käytät saviruukkuja, liota ne ensin vedessä, jotta ruukku ei ime kosteutta istutusmullasta. Laita ruukun pohjalle pieniä kiviä, lecasoraa tai ruukun palasia salaojaksi. Pidä juuripaakku mahdollisimman ehjänä ja tiivistä multa juuripaakun ympärille. Kastele hyvin istutettaessa.

Suojele yrttejä ja salaatteja suoralta paahteelta

Laita ruukku valoisalle ikkunalaudalle tai suojaisaan kohtaan parvekkeelle, suojaa istutus kuitenkin suoralta auringonpaahteelta. Kastele säännöllisesti. Juurtuminen nopeutuu, jos laitat kasvin päälle 1-2 viikoksi hupun rei’itetystä läpinäkyvästä muovipussista.

Mausteyrtit kasvavat parhaiten suurehkoissa ruukuissa; juuret täyttävät helposti pienemmät ruukut ja kasvi alkaa tehdä vain hentoja varsia. Käytä vähintään 1,5 litran ruukkuja, läpimitaltaan n. 20 cm. 

Lehtisalaatit viihtyvät sekä aurinkoisessa että puolivarjoisessa kasvupaikassa. Parvekeviljelyn voi aloittaa jo huhtikuussa, jos taimet peitetään yöpakkasten ajaksi harsolla tai ruukut siirretään yöksi sisälle. Salaatit viihtyvät suhteellisen viileässä, 16–20 asteessa. Erityisesti lasitetulla parvekkeella on tarkkailtava lämpötilaa, sillä jos se nousee yli 24 asteen, salaatin laatu kärsii. Pidäkin kastelukannu aina käden ulottuvilla. Kun lämpötila on korkea ja jos multa pääsee kuivumaan, salaatista tulee kitkerää.

Muista harventaa satoa tasaisesti suoraan suuhun tai lautaselle. Ota myös lapset mukaan huolehtimaan parvekeviljelyistä. Näin kasvun maailma tulee tutuksi ja oman kasvatuksen tuotteet maistuvat erityisen hyville. Ja jos joku kokeilu ei onnistu, aina voi hankkia sopivamman ruukkuyrtin tai -salaatin seuraavalla kauppareissulla.

Lue lisää Marttojen hyötykasvisivulta ja kaupunkiviljely-sivulta