Näin sisustat viherkasveilla

Viherkasveilla kodin sisustus herää eloon. Tuoreen ilmeen voi luoda huoneeseen jo yhdellä näyttävällä ja isolla kasvilla tai pienten kasvien asetelmalla.

Kirjoittanut Kati Jalagin

Viherkasveilla sisustaminen on varsin helppoa ja viihdyttävää ajanvietettä. Esimerkiksi kaktukset, pullojukka, reunustraakkipuu, rahapuu ja varjoviikuna ovat helppohoitoisia kasveja, joista kasvien hoitoon vihkiytymättömän on helppo aloittaa viherkasveilla sisustaminen. Ne eivät vaadi säännöllistä hoitoa ja selviävät vähällä kastelulla.

Kodin_sisustaminen_viherkasveilla_rahapuu
Rahapuu on helppohoitoinen mehikasvi.

 

Koti kukoistamaan viherkasveilla

Vehreän vihernurkkauksen rakennat sijoittamalla kasveja eri korkeuksille esimerkiksi pöytien, jakkaroiden, kirjapinojen ja hyllyköiden avulla. Tällä tavoin pieneenkin tilaan saa mahtumaan useitakin kasveja. Kokeile rohkeasti eri värisiä, korkuisia ja muotoisia viherkasveja.

Huoneen saa kukoistamaan sijoittamalla kasveja myös katosta roikkuviin amppeleihin tai laittamalla kukka-amppelit riippumaan ikkunan edustalle. Esimerkiksi kirjorönsylilja on helppohoitoinen amppelikasvi, joka sopii sekä aurinkoiseen että varjoisaan huoneeseen.

Kodin_sisustaminen_viherkasveilla_varjoviikuna
Helppohoitoisesta varjoviikunasta voi muotoilla bonsain.

 

Kodin kasvit näyttävästi esille

Minikasviasetelmat toimivat katseenvangitsijoina esimerkiksi ikkunalaudalla, keittiön hyllyllä, kirjahyllyssä kirjojen lomassa, pienillä pöydillä tai kylpyhuoneen kylpyammeen reunalla. Pienikokoiset kasvit kuten kaktukset, kilpipiilea ja erilaiset paunikot mahtuvat pieneenkin tilaan. Valitse mieluisimmat kasvit ja laita ne esille erilaisiin näyttäviin ruukkuihin tai trendikkääseen kattaukseen lasikuvun alle.

Uusimpina sisustustrendeinä ovat ripustettavat ilmakasvit eli airplant-kasvit sekä vesikasvit. Vähän tilaa vievät ilmakasvit ovat sisäkasveista helppohoitoisimpia ja kestävimpiä ja ne viihtyvät valoisilla paikoilla. Ilmakasvit eivät tarvitse kasvualustaa ja ne voi istuttaa esimerkiksi suljettuun lasiseen astiaan tai lasipalloon.

Vesikasveja ei voi kastella koskaan kuoliaaksi.

Vesikasveja ei voi kastella koskaan kuoliaaksi. Vesikasvit voi asettaa lajikkeen mukaan kellumaan suureen lasimaljaan tai upottaa kokonaan täysinäiseen lasipurkkiin. Saat tähän sisustuselementtiin merellistä tunnelmaa lisäämällä kasviastiaan hiekkaa, kiviä ja simpukoita.

 

Sisäilmaa puhdistavat viherkasvit

Sen lisäksi, että viherkasvit ovat ilo silmälle, ne myös puhdistavat myös kodin sisäilmaa. Sisäilmaa puhdistavat kasvit sitovat itseensä ilman epäpuhtauksia, ja kasvien juuristoissa olevat mikrobit hajottavat myrkkyjä kasvien ja pieneliöiden ravinnoksi. Rehevät ja hyvinvoivat kasvit ovat parhaimpia ilmapuhdistajia. Muun muassa viirivehka, kultapalmu ja supputraakkipuu poistavat haitallisia aineita kodin sisäilmasta.

 

Lähteet:

www.plantagen.fi

www.viherlandia.fi

 

Hima 1/2018.