Kotionnellisuuden juurilla

Noutajat Pate ja Aino toivottavat vieraat iloisesti tervetulleeksi, kun Niina Kivelä-Luiga avaa kotiovensa Puistolassa Vilkastuksentiellä. Koirat siirtyvät pian olohuoneen puolelle omille paikoilleen, ja Niina kaataa naapurilleen Tiia Salmiselle kupin kahvia.

– Tämä Niinan koti on aina vähän kuin johonkin Muumilaaksoon tulisi. Aina on tervetullut olo, ja aina pöytään riittää tarjottavaa, Tiia kertoo.

Tiia ja Niina tutustuivat muutama vuosi sitten talon yhteisellä pihalla, joka näkyy suoraan kummankin kodin ikkunoista.

– En olisi tänne muuttaessa mitenkään arvannut, että ihan naapurista voi löytyä tällaisia sydänystäviä. Tiian ja muiden asukkaiden kanssa on jaettu niin ilot kuin surut. Vietämme juhlapyhiä ja lasten synttäreitä yhdessä, ja järjestämme muutenkin kaikenlaista yhteistä puuhaa, Niina kertoo.

Niinan puhelin pirisee päivittäin, välillä oveen vain koputetaan ja kysytään, mitä kuuluu.

– On ihanaa, että ystävät ovat niin lähellä, sillä kiireisen perhearjen keskellä ei aina muuten ehdi tavata kaikkia tuttaviaan, Niina kertoo.

Onni löytyi Puistolasta

Niina haaveili aiemmin asuvansa Käpylän pientaloalueella, jossa kaikki tuntisivat toisensa ja jossa lapset voisivat juosta pihalle tai lainaamaan naapurilta sokeria ilman, että vanhempien tarvitsisi huolehtia mahdollisesta vastaanotosta.

– Emme kuitenkaan saaneet sieltä suunnalta sopivan kokoista kotia, joten muutimme tänne omiin lapsuusmaisemiini. Olen sittemmin huomannut, että sellainen onni, jota Käpylän naapurustolta hain, asuukin juuri täällä, hän pohtii ja kaataa muumikuppeihin lisää kahvia.

Juuri yhteisöllisyys ja naapureiden tunteminen parantavat Niinan mukaan ratkaisevasti asumisen ja oman kodin onnellisuutta.

– Naapurustosuhteita ja yhteisöllisyyttä ei varmasti koeta aina samalla tavalla. Meistä kuitenkin tuntuu, että aiemmat kodit olivat tähän verrattuna kämppiä, joissa kävimme nukkumassa. Tämä sen sijaan on aito koti, hän pohtii.

Yhteisöllinen naapurusto tuo turvaa, kun maailmantilanne ahdistaa.

Yhteisöllisyys alkaa moikkauksesta

Ovikello soi, ja pian sisään ryntää iloinen joukko perheenjäseniä: 5-vuotias Eino, 4-vuotias Väinö ja parivuotias Toivo pyyhältävät ovesta isänsä, Niinan miehen Krisun vanavedessä.

Krisu huomauttaa, että yhteisöllisyys syntyy lopulta melko pienistä asioista.

– Ihan jo siitä, että moikataan naapureita, hän sanoo.

– Moikkaaminen voi tuntua aluksi vähän vaivaannuttavalta, jos siihen ei ole tottunut. Itsekin tänne muuttaessa vähän mietin, että miten sitä naapureihin voisikaan tutustua. Mutta ei siinä loppujen lopuksi ole kysymys sen kummemmasta, kuin että ensin tervehtii ja sitten välillä voi kysyä, että mitä kuuluu, Tiia lisää.

Tiian ja Niinan mukaan tutustumista on helpottanut se, että talossa asuu paljon lapsiperheitä. Samassa elämäntilanteessa on helppo vaihtaa kuulumiset, kun lapset juoksevat joka tapauksessa hiekkalaatikolle leikkimään yhdessä. Lapset ovat keskenään kuin sisaruksia, jotka vahtivat toisiaan.

Apua tarvittaessa

Vaikka pihalla on rauhallista ja hiljaista, ei Vilkastuksentiekään täysi lintukoto ole.

– Kyllähän täälläkin välillä räiskyy. Mutta jos täällä tapahtuu jotain pahaa tai pihalla liikkuu esimerkiksi tuntematon kulkija, vedämme heti kaikki yhtä köyttä. Kun kaikki seuraavat vähän pihan touhuja ja tuntevat toisensa, lasten leikit sujuvat yllättävän hyvin, Niina pohtii.

Onnellisuutta lisää Niinan mukaan myös se, että apua löytyy aina tarvittaessa. Oli kyseessä sitten lastenvahtiapu, tarve koiranulkoiluttajalle tai esimerkiksi lapsen koululiikuntatunnille tarvittavat sukset.

– Niina on kuuluisa siitä, että jos joku asia puuttuu, hän löytää sen, Tiia nauraa.

Niina kertoo löytävänsä tarkoin ja valikoivin silmin puuttuvat tavarat sosiaalisen median kierrätysryhmistä tai Tori.fi:n Annetaan-palstalta.

Naapureita ilahduttaakseen Niina ja Krisu ovat esimerkiksi siistineet talon yhteisen saunan pukuhuonetilat.

Niinan perhe on saanut muun muassa lasten- ja koiranhoitoapua naapureilta.

– Heidän ansiostaan pääsimme hotelliin kahdestaan yöksi. Tiesimme, että lapset ja koirat ovat sillä välin hyvässä hoidossa heille tuttujen ihmisten kanssa. Vanhemmuudelta vaaditaan nykyään tosi paljon, joten on hienoa, kun pääsee jakamaan omia huolia ja murheita naapureiden kesken. Olen koittanut lapsillekin opettaa sitä, että elämässä voi tulla kaikenlaista eteen, mutta tietynlaisella rohkeudella ja avoimuudella tilanteista voi päästä yli, Niina sanoo.

Onnellisuutta lisää se, että apua löytyy aina tarvittaessa.

Hän toivoo, että yhä useampi löytäisi vastaavan yhteisön heti kotiovensa ulkopuolelta. Yhteisöllisestä naapurustosta on nimittäin konkreettista turvaa myös silloin, kun maailmantilanne ahdistaa.

– Ukrainan sodan myötä aloimme yhdessä miettiä väestönsuoja-asiaa ja selvitimme, mitä poikkeustilanteessa tekisimme ja mihin kokoontuisimme. Nyt, kun ruoan hinta nousee ja tässä elää suuriakin perheitä, aihe on toki puhututtanut. On ollut tärkeää päästä jakamaan omia huoliaan, Niina toteaa.

Turvalliset rakenteet ja hyvä ilmapiiri

Tiia lähtee viemään lastaan harrastusten pariin, ja samalla ovenavauksella Niinan perheen lapset juoksevat ovesta pihalle. Leikkiseura löytyy heti, ja pian pihalla vertaillaan Pokémon-kortteja ja leikitään hippaa. Kivelä-Luigat jäävät pohtimaan kodin onnellisuutta.

– Yksi iso asia on se, että koti ja piha on hyvin suunniteltu. Esimerkiksi meidän piha on aidattu siten, ettei tarvitse pelätä, että lapset juoksisivat tielle. Heille on helppo osoittaa, missä pihan rajat kulkevat. Pidän myös tosi paljon siitä, että kotiin pääsee pihalla samalta tasolta. Aiemmassa kodissa asuimme luhtitalossa, ja lasten kanssa portaat tuottivat aina hankaluuksia, Niina sanoo.

Lisäksi se, että asiat toimivat, eikä kodissa ole terveydellisiä haittoja, lisää onnellisuutta.

– Toki on myös kivaa, että asuinneliöitä on riittävästi, mutta tärkeämpää on, että kotona on hyvä ilmapiiri ja ettei mikään hajoa käsiin. Ja jos jokin hajoaa, tiedän, että se on helposti hoidettu, kun olen yhteydessä Hekan suuntaan, Niina sanoo.

Myös talotoimikunnassa toimiminen on Niinan mukaan lisännyt asumismukavuutta.

– Olen asunut Hekalla pitkään, mutta en aiemmin edes tiennyt talotoimikuntien toiminnasta. On tärkeää, että asukkaiden ääni saadaan kuuluviin vuokranantajalle. Yhteistyö on ollut minusta sujuvaa, Niina toteaa.

Koko perhe uskoo viihtyvänsä Vilkastuksentiellä pitkään, ja pihalla juoksevien lasten touhuja seuratessa sitä ei tarvitse ihmetellä.

– Parhaimmat muistot on koettu täällä. Tuntuu, että olen itsekin kehittynyt ihmisenä, kun uskallan täällä olla oma itseni, Niina sanoo. 

Onnellisuustutkija: Kodilla on väliä

Kodilla ja asumisella on keskeinen vaikutus onnellisuuden kokemiseen. Onnellisia ihmisiä löytyy kuitenkin yhtä paljon kaikenlaisista kodeista, eikä esimerkiksi asumismuodolla ole merkitystä suomalaisten yleiselle onnellisuudelle.

Onnellisuutta tutkineen psykologian emeritusprofessori Markku Ojasen mukaan ihmiset viihtyvät varsin erilaisissa kodeissa.

– Toiselle kodin onnellisuus koostuu upouusista kalusteista tai suurista asuinneliöistä, jollekin toiselle taas ulkoisista seikoista, jolloin kodin koolla ei ole väliä. Joku on onnellisimmillaan asuessaan yksin, joku toinen taas ison perheen keskellä, Ojanen kertoo.

Ojasen mukaan onnellisuuden kannalta on tärkeintä, mitä talon seinien sisäpuolella tapahtuu. Vastuun jakamisella, jaksamisella ja huolenpidolla onkin ulkoisia seikkoja suurempi merkitys.

– Esimerkiksi yhdessä ruokaileminen lisää tutkitusti yhteisöllisyyttä ja siten asumiseen liittyvää onnellisuutta. Siksi yhteisiä ruokailuhetkiä kannattaa vaalia, jos ei joka päivä niin vähintään viikonloppuisin.

Myös luonnon läheisyys voi lisätä onnellisuuden kokemuksia.

– Kaupunkiympäristössäkin voidaan paremmin, kun luontoon ja ulkoilumahdollisuuksien äärelle pääsee helposti, Ojanen sanoo.