Harkittuja ratkaisuja ekologisuus edellä
Riikan perhe sisusti uuden kotinsa skandinaaviseen tyyliin – ekologisuus, kotimaisuus ja laadukkuus mielessä, kierrätettyjä löytöjä hyödyntäen.
Riikan perheessä vietettiin iloisia hetkiä viime kesänä heidän muuttaessa Jätkäsaareen, Hekan juuri valmistuneeseen asuntoon. Perheen aiempi keskustan kolmio vaihtui 86,5 neliömetrin neliöön ja perheen kaksi kouluikäistä tyttöä saivat omat huoneet.
Muutossa osa huonekaluista ja tavaroista päätyi kiertoon ja osa otettiin mukaan uuteen kotiin. Lisäksi huonekalumyymälöissä tehtiin pitkään harkittuja hankintoja.
– Kun muutimme tähän kotiin, emme halunneet tehdä nopeita ja hätiköityjä väliratkaisuja, vaan toteuttaa tarvittavat hankinnat harkiten, Riikka sanoo. Uuden kodin sisustus on skandinaavinen ja seesteinen. Huoneiden värimaailmaan kuuluvat harmaan lisäksi vaaleat värit.
– Pidän pelkistetystä tyylistä ja yksinkertaisista ratkaisuista. Väriä saa halutessaan helposti sisustustyynyillä, joita voi vaihdella vuodenaikojen mukaan, Riikka kertoo.
Fiksuja ja ekologisia valintoja
Riikalle ja hänen miehelleen Tonylle on tärkeää se, että kodin kalusteet ovat kotimaisia, ekologisia, laadukkaasti tehtyjä sekä aikaa kestäviä.

– Pakostakin tulee mietittyä tätä meidän maapalloa ja ympäristöä. Mielestäni kannattaa satsata mieluummin laadukkaaseen klassikkoon, joka kestää vuosikausia, kuin ostaa halpa vaihtoehto, joka menee helposti rikki tai pois muodista ja päätyy lopulta kaatopaikalle. Tavaroiden rahtaaminen toiselta puolelta maapalloa ei ole myöskään ekologista.
Tällä hetkellä perheessä pohditaan muun muassa makuuhuoneen ja olohuoneen mattoja sekä keittiön ratkaisuja.
– Haluaisin olohuoneeseen Seran valmistaman maton. Yritys on vastuullinen ja valmistaa matot Etiopiassa työllistäen vammaisia ja yksinhuoltajaäitejä.
– Ruokapöydän ympärille haluaisin jotkut aikaa kestävät ja mukavat klassikkotuolit. Tämä on iso satsaus, joten luultavasti hankimme tuolit ajan kanssa. Nykyiset tuolit palvelevat vielä hyvin, joten päivitämme ne vähitellen uusiin.
Uutta ja käytettyä
Kodin olohuoneeseen perhe päätti hankkia uutena kotimaisen harmaan sohvan, rahin ja nojatuolin sekä käsityönä tehdyn valaisimen. Olohuoneen seinää koristava Sanna Määtän Aamuinen usva -taulu on myös hankittu uutta kotia varten.

Olohuoneen Lundian Classic-kirjahylly oli Riikan pitkäaikainen haave. Riikka hioi ja maalasi itse alun perin männyn värisen hyllyn valkoiseksi. Hän sai hyllyn osat työpaikaltaan niiden jäätyä pois käytöstä.
– Kaiken ei tarvitse olla uutta ja kierrättämällä voi tehdä hienoja löytöjä, Riikka toteaa.
Entisestä asunnosta tulivat mukaan esimerkiksi yli 10 vuotta sitten hankittu keittiön ruokapöytä ja tuolit sekä parvekkeen sohva ja nojatuoli.
Riikka löysi perheen nuoremman tytön huoneeseen sängyn Facebookin Jätkäsaari kierrättää -ryhmästä. Nuorimmaisen huoneessa oleva matto on kotimaisen Finarten, joka käyttää kierrätysmateriaaleja mattojen valmistuksessa. Finarten matot koristavat myös kodin eteistä.
Vanhemman tyttären huoneessa on helposti muunneltava työpiste ja nuoremman tytön huoneeb Lundian-hylly muuntui kätevästi hyllyn ja työtason yhdistelmäksi, kun hyllyssä oleva hyllylevy vaihdettiin ulkonevaan työtasoon. Tyttöjen huoneiden työtuolit on hankittu käytettyinä.

Koti on rauhan paikka
Perhe pitää kotona olemisesta ja koti merkitsee heille rauhan paikkaa. Riikka tekee myös usein etätöitä kotona.

– Nyt kun tytöillä on omat huoneet, he tykkäävät viettää niissä aikaa. Erityisesti arkisin olemme paljon kotona, Riikka sanoo.
Riikan mielestä parasta uudessa kodissa on siitä välittyvä hyvä fiilis. Tärkeää on myös se, että koko perheellä on hyvä olla omassa kodissa.
– Lähtökohtaisesti se, että meillä on täällä hyvä olla, tulee meistä perheenä. Toki hyvää oloon vaikuttaa myös se, että olemme tehneet kodista viihtyisän sisustusratkaisuillamme, Riikka tähdentää.
Juttua korjattu 19.3.2019.