Ilmastoviisaaseen Kuninkaantammeen rakentuu kaksi Heka-taloa

Uudelle alueelle Keskuspuiston ja Vantaanjoen kainaloon on rakenteilla kaksi uutta Hekan taloa, joissa tullaan asumaan varsin vihreästi.

Kirjoittanut Petja Partanen Kuvat Helsingin kaupunki

Helsingin uusi Kuninkaantammi näyttää mallia ekologisessa kaupunkirakentamisessa – samoin kuin alueelle parhaillaan nousevat Hekan uudet asunnot. 

– Alueen suunnittelun kärkenä on ollut ilmastoviisaus, kertoo Kuninkaantammen projektinjohtaja Kimmo Kuisma Helsingin kaupunginkansliasta.

Ilmastoviisaus tarkoittaa paitsi ilmastonmuutoksen hillintää, myös sopeutumista ilmaston muuttumiseen. Ilmastonmuutosta hillitsevät energiatehokas rakentaminen ja alueen oma uusiutuvan energian tuotanto.

– Kuninkaantammen talot ovat todella energiatehokkaita, ja osa ostosähköstä korvataan omilla aurinkopaneeleilla, Kuisma kertoo. 

Myös Hekan uusien talojen kattopintoja koristaa oma aurinkovoimala, ja energiaa pihistetään kaikissa mahdollisissa paikoissa. Esimerkiksi talojen ilmanvaihtojärjestelmä kerää 75 prosenttia muutoin harakoille päätyvästä hukkalämmöstä talteen. Lämpö otetaan talteen asuntojen lisäksi myös yleisistä tiloista ja porrashuoneista. Valaistus on toteutettu energiapiheillä ledeillä, ja läsnäolo- ja valoisuustunnistimet takaavat, etteivät valot koskaan pala turhaan. 

Kuninkaantammessa vesi ei nouse kaduille.

Talotekniikan hienous ovat etäohjattavaan rakennusautomaatioon kytketyt huoneistojen lämpötila-anturit, jolloin lämmitystä voi ohjata aiempaa älykkäämmin. Kaukolämpöä säästyy, ja liian kuumat tai kylmät asunnot ovat historiaa. Lopputuloksena saadaan varsin energiatehokkaat talot. Ei siis ihme, että Hekan uudet talot saivat Kuntarahoituksen erityisen ympäristöystävällisille investoinneille myönnettävää vihreää rahoitusta.

Toinen puoli alueen ilmastoviisautta on varautuminen tulevaisuuteen. Ilmaston lämmetessä kasvavat sademäärät ovat lisänneet tulvia tiiviisti rakennetuilla kaupunkialueilla, mutta Kuninkaantammessa ei vesi nouse kaduille. Uudella asuinalueella otetaan Kuisman sanoin “ilo irti sadevesistä”. 

Tulvariskit minimoidaan rakentamalla tonteille laajojen asfalttipintojen sijasta paljon sadevettä pidättävää kasvustoa, esimerkiksi viherkattoja ja sadepuutarhoja. Rankkasateen jälkeen sadevesi viipyy puistojen tulvaniityillä.  Asukkaille hulevesien älykäs hallinta näkyy vihreytenä. Keskustan Taidemaalarin puistoon on tulossa myös kaupunkiviljelypalstoja alueen asukkaille. 

Vesi on Kuninkaantammessa läsnä monin eri tavoin. Kesäisiä vesileikkejä varten vedenpuhdistuslaitoksen vanhasta vesialtaasta kunnostetaan lampi, johon vesi virtaa Päijännetunnelista. 

– Oma uimaranta on yksi Kuninkaantammen kohokohdista, Kuisma kehaisee.