Aurinkopaneelit tuottavat ilmaissähköä katolta

Ensimmäiset Hekan kohteisiin asennetut aurinkopaneelit tuottavat jo sähköä. Vaikka paneelit maksavat aluksi, aikanaan ne tuottavat energiaa ilmaiseksi. Pilottikokemuksia otetaan oppia tulevaisuudessa, kun aurinkoenergian hyödyntäminen lisääntyy.

Kirjoittanut Petja Partanen

Aurinko on mainio energianlähde, sillä se säteilee maanpinnalle puolessatoista tunnissa koko ihmiskunnan vuodessa kuluttaman energiamäärän. Uusiin taloihin aurinkopaneelit saatetaan asentaa jo rakennusvaiheessa, mutta Heka halusi kokeilla, miten aurinkoenergian hyödyntäminen onnistuu vanhoissa kohteissa.

– Valitsimme kokeiluun kolme erityyppistä kohdetta Malmin ja Maunulan alueelta, Hekan tekninen päällikkö Marko Parkkali kertoo.

Kesällä 2016 auringon porotus on muuttunut sähköksi Ukkostie 1:n pienkerrostalon ja Kuusmiehentie 3:n rivitalokohteen autokatoksen katoilla. Molempien järjestelmien huipputeho on 5 kilowattia. Suurin järjestelmä, huipputeholtaan 31 kilowattia, on asennettu Antinkodin katolle. 

– Antinkoti on palvelutalo, jossa asukkaiden sähkönkäyttö kuuluu vuokraan, ja aurinkopaneeleilla voi kattaa myös asukkaiden omien sähkölaitteiden kulutusta. Antinkoti näyttää ensikokemusten perusteella muita kannattavammalta kohteelta, Parkkali kertoo.

Nopeita pikavoittoja ei aurinkopaneelien asentaminen tuo. Kannattavaksi hankinta tulee takaisinmaksuajan jälkeen, kun investointi ylittää sähkön ostoon käytetyn rahan määrän. Siitä eteenpäin aurinkosähkö on ilmaista virtaa pistorasioista.

– Antinkodissa järjestelmän takaisinmaksuaika on alle 15 vuotta, muissa kohteissa lähempänä 20 vuotta.

Parkkalin mukaan kannattavuus paranisi, jos lainsäädäntö mahdollistaisi aurinkosähkön myymisen myös talon asukkaille ilman sähköveroa ja siirtomaksuja. Nyt ylijäämätuotanto on syötettävä takaisin sähköverkkoon, ja siitä saatava hinta on olematon. 

Aurinkopaneelien tuomasta säästöstä hyötyvät myös asukkaat.

Tämän takia pilottijärjestelmien koko on mitoitettu niin, että koko tuotanto kuluu aurinkoisimpinakin päivinä talon kiinteistösähkönä, siis hissin, valaistuksen, pesutuvan ja ilmanvaihdon pyörittämiseen. 

Vaikka aurinkopaneeleilla ei siis pääse pienentämään henkilökohtaista sähkölaskuaan, on niistä hyötyä myös vuokralaisille.

– Talojen huolto- ja ylläpitokulut maksetaan vuokrissa, joten aurinkopaneelien tuomasta säästöstä hyötyvät myös asukkaat, Parkkali muistuttaa. 

– Katto hyvään suuntaan, ei puita tai korkeita taloja varjostamassa, ja mielellään mahdollisimman suuri kohde, listaa Parkkali houkuttelevimpia luomusähkön tuotantokohteita. 

Kaikkien Hekan talojen katolle ei Parkkali vielä aurinkopaneeleja lupaa.

– Sähkö on tällä hetkellä varsin halpaa, mutta seuraamme tilannetta. Jos sähkön hinta nousee, itse tuotetun aurinkosähkön takaisinmaksuaika lyhenee. 

Pilottien suunnittelussa on ollut mukana energiayhtiö Helen. Aurinkopaneelit toimitti Kauko.