Heka-talojen vuosikymmenet: 1980-luvulla kohti yksilöllisempää rakentamista

1980-luvulla valmistui melko runsaasti Heka-taloja, lähes viidennes nykypäivän koko kannasta. Hekan alueista 80-luvulla rakennettiin erityisen paljon Suutarilan, Malmin, Kantakaupungin, Vesalan ja Malminkartanon alueille. 

Vuonna 1946 kuntaliitoksella Helsinkiin liitetty Malmi on koillisen Helsingin keskus mainioine liikenneyhteyksineen ja palveluineen. Kerrostaloja entisen Helsingin maalaiskunnan alueelle alkoi kohota jo 60-luvulla, mutta nykyiseen laajuuteensa alue kasvoi 80-luvulla, kun Malmin aseman tienoota kehitettiin toden teolla. Malmin alueelle valmistuikin 80-luvulla 13 aravuokrakohdetta. Näistä Uunilinnukuja 5:ssä ja Tukkisillakuja 1:ssä sijaitseva kohde täyttää tänä vuonna 35 vuotta. 

75-asuntoisessa Uunilinnankujan kohteessa näkyvät selvästi ajan rakennuksille tyypilliset ihanteet. Rakennuksia haluttiin monimuotoistaa menneiden parin vuosikymmenen rakennustapaan nähden, joten 80-luvun rakennuksissa onkin nähtävissä muun muassa monikerroksisuutta, monen materiaalin julkisivuja, erkkereitä ja ulokkeita. 

Muita Hekan 80-luvulla valmistuneita taloja alueittain ovat muun muassa:
 

Malmikartano 

Hilapellontie 2
Parivaljakontie 6
Rukkilanrinne 1
Riukukuja 1
Urputie 1

Pasila 

Pasilan puistotie 5
Pasilan puistotie 8
Pasilanraitio 4
Rahakamarinkatu 1
Rahakamarinkatu 6

Suutarila 

Alhokuja 8
Iltatähdenkuja 1-3
Iltatähdentie 5
Merkuriuksentie 13
Puunaulankuja 1 
Siltakyläntie 4
Töyrynummentie 5
Vaakamestarintie 3
Vaskihuhdantie 1-3
Yläkaskentie 4

Vesala 

Aarteenetsijäntie 2
Humikkalanrinne 1
Laakavuorentie 1
Naulakalliontie 1
Saariseläntie 3
Varhelantie 3

Heka-talojen vuosikymmenet -juttusarja kertoo Hekan vuokratalojen ja -asumisen historiasta 1900-luvun alkupuoliskolta tähän päivään. Julkaisemme uuden kirjoituksen kuukausittain Hekan huudit -osiossa.