Nitin Soodin tavoitteena on yhdenvertainen Helsinki

Helsingin kaupungin yhdenvertaisuussuunnittelija Nitin Sood toivoo, että kaikki kaupunkilaiset saataisiin mukaan tekemään Helsingistä yhä yhdenvertaisempi kotikaupunki.  

Kirjoittanut Ida Ijäs  Kuvat Markus Pentikäinen 

Nitin Sood & viisi tärkeää sanaa

 

Ihmisoikeudet 

Yhdenvertaisuus ei ole mielipideasia vaan jakamaton ihmisoikeus. Helsingin tehtävä kaupunkina on turvata yhdenvertaisuus kaikille, jotka käyttävät sen palveluita. Osa yhdenvertaisuutta on myös esteettömyys, jotta kaupungin palvelut ja tilat ovat aidosti kaikkien saavutettavissa. Kaupungin toimet yhdenvertaisuuden edistämiseksi ovatkin jatkuva matka.  

Osallisuus 

Ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden edistäminen onnistuu, kun saadaan osallistettua erilaisia ihmisiä ja yhteisöjä. On tärkeää kuulla mielipiteitä kaikenlaisilta ihmisiltä ja myös eri puolilta Helsinkiä. Haluamme kuulla, mihin suuntaan ihmiset oikeasti haluavat kaupunkia kehitettävän niin lähiöissä kuin kantakaupungissakin, jotta koko kaupunki voisi hyvin. 

Yhteisöllisyys 

Ihmiset kaipaavat yhteisöllisyyttä. On tärkeää saada kokea kuuluvansa johonkin, oli se sitten oma kotikaupunki, urheiluseura tai oman asuintalon yhteisö. Yhteisöllisyyden kautta voimme saada aikaan asioita, joita yksin voisi olla vaikea saavuttaa.  

Liittolaisuus 

Liittolaisuus on tärkeää yhdenvertaisuuden edistämisessä. Olemme erilaisissa asemissa yhteiskunnassa, mutta empatian ja liittolaisuuden avulla voimme tukea haavoittuvammassa asemassa olevia ja oppia ymmärtämään sellaisiakin asioita, joita emme itse ole kokeneet. Hekan asunnoissa asumisen voi jakaa hyvin erilaisten ihmisten kesken. Pienilläkin asioilla, kuten vaikkapa puuttumalla huomaamaansa syrjintään, asukkaat voivat yhdessä vaikuttaa siihen, että jokainen tuntee olonsa tervetulleeksi ja turvalliseksi. 

Koti 

Helsinki on minulle rakas ja tärkeä kaupunki, ja identiteettini on aina ollut ensisijaisesti helsinkiläinen, vaikka olen asunut pitkään myös ulkomailla. Olen saanut asua eri puolilla kaupunkia, ja jokaisesta kaupunginosasta löydän jotain uutta ja ihanaa. Helsinki tarjoaa minulle joustavuutta ja vapautta, ja tällä hetkellä myös unelmieni työn yhdenvertaisuusasioiden parissa. 

Nitin Sood  

  • Helsingin kaupungin yhdenvertaisuussuunnittelija. 
  • Feministisen miesjärjestö Miehet ry:n perustajajäsen, feministinen ja antirasistisen kansalaisjärjestö Fem-R:n entinen puheenjohtaja ja nykyinen hallituksen varajäsen, valtakunnallisen yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan varajäsen sekä ihmisoikeusvaltuuskunnan jäsen. 
  • Asuu Laajasalossa, jossa myös järjestää ystävilleen kirjapiiritapaamisia. 
  • Pitää lukemisesta ja Netflixin katsomisesta.