Pihisti puhtaaksi: Vedenkulutusta tarkkailemalla säästää vettä ja energiaa

Vedenkulutus kannattaa pitää mielessä aina, kun avaa hanan, sillä peseytyminen on kotitalouksien vesisyöppö.

Kirjoittanut Anna Hyödynmaa

Suurin osa meistä peseytyy vähintään kerran päivässä ja harjaa hampaat kahdesti. Heka-asukkaiden keskimääräisestä 156 litran päivittäisestä vedenkulutuksesta 40 prosenttia eli noin 60 litraa kuluu peseytymiseen. Oman vedenkulutuksen tarkkailussa peseytymistottumukset ansaitsevat siis erityishuomiota. Säästämällä vettä säästää samalla myös veden lämmittämiseen tarvittavaa energiaa. 

Kotitalouksen energiankäytön asiantuntija Sami Seuna Motivalta kiteyttää vettä säästävän peseytymisen kahteen pääpointtiin: suihkujen lyhentäminen ja säännöllinen vesivuotojen tarkkailu. Veden säästämisestä tulee nopeasti rutiini, ja oman vedenkulutuksen kehitystä on hauska seurata. Vedensäästö on taloudellista säästöä: nelihenkinen perhe säästää pelkästään suihkutottumusten muuttamisella jopa tuhat euroa vuodessa. 

Kylvyssä kuluu vettä noin 30 ämpärillistä.

Kun viiden minuutin suihku kuluttaa vettä noin kuusi ämpärillistä, kuluu kylvyssä noin 30 ämpärillistä. Tärkein valinta on suosia suihkua kylvyn sijaan.

– Suihkussa kannattaa sulkea hana hiustenpesun ja saippuoinnin ajaksi, muistuttaa Seuna. 

– Hanan pitäminen päällä vain silloin kun todella tarvitsee vettä vähentää vedenkulutusta merkittävästi. 

Oli suihku viileä tai lämmin, sieltä selviää sulavasti pois muutamassa minuutissa. Jos oma suihkussa vietetty aika venyy usein reilusti tämän yli, kannattaa kokeilla munakellotemppua: ajasta munakello soimaan vaikkapa viiden minuutin kuluttua suihkun aloittamisesta. Munakellon pirinä muistuttaa tehokkaasti suihkuajan lyhentämisestä. 

Toinen toimiva suihkuttelun tehostaja on tiimalasi. Tällöin tavoitteena on selvitä pois suihkusta ennen kuin tiimalasin hiekka on valunut loppuun. Aikaa vastaan kilpailu voi motivoida myös perheen lapset ja nuoret lyhentämään suihkujaan. 

Joka päivä ei välttämättä tarvitse ottaa perusteellista suihkua.

Kannattaa myös järkeistää peseytymisrytmiä. Joka päivä ei välttämättä tarvitse ottaa perusteellista suihkua, ainakaan jos tekee kevyttä työtä eikä juuri hikoile päivän aikana. Kaksi kertaa päivässä suihkua tarvitsevat yleensä vain aktiiviset urheilijat. Viileä vesi puhdistaa yhtä tehokkaasti kuin kuuma ja on myös edullisempaa. 

– Vaihtamalla 38-asteisen suihkun 32-asteiseen säästyy lämmitysenergiaa noin 20 prosenttia, Seuna huomauttaa.

– Harva haluaa jäädä viileään suihkuun pidemmäksi ajaksi kuin on tarpeen.

Aina vedenkulutus ei ole asukkaan suihkutottumuksista riippuvaista. 

– Hanan tippavuodoista, rikkinäisistä suihkupäistä ja muista vesivuodoista voi tulla yllättävän suuria kertymiä, kun vuoto saa jatkua kuukaudesta tai vuodesta toiseen, sanoo Seuna. 

Jätä vikailmoitus rikkinäisestä hanasta tai suihkupäästä.

– Myös suihkuveden virtaaman säätäminen sopivaksi on tärkeää. Vettä kuluu vähemmän, jos sitä tulee sopivalla paineella. Huoltoasioissa voit kääntyä oman alueyhtiösi puoleen ja jättää vikailmoituksen rikkinäisestä hanasta tai suihkupäästä.

Kropan lisäksi myös hampaat kaipaavat pesua. Hampaiden harjauksen aikana vettä ei tarvitse juoksuttaa hanasta vaan huuhteluveden voi ottaa mukiin. Tällöin vettä kuluu vain purskuttelun verran. Hampaiden peseminen suihkussa kuluttaa myös vettä huomattavasti enemmän kuin lavuaarin äärellä. Kannattaakin suosia erillistä hampaiden pesua suihkun yhteydessä harjaamisen sijaan. 

Suihkussa valutetaan helposti jopa puolet koko vuorokauden vedenkulutuksesta.