Jätehuolto suurennuslasin alla

Tänä vuonna Hekassa vietetään jätehuollon teemavuotta. Asukkaat ovat toivoneet parannusta lajittelumahdollisuuksiin ja jätetilojen siisteyteen. Haluamme vastata asukkaiden toiveisiin ja teemme töitä sen eteen, että lajittelu olisi asukkaillemme mahdollisimman vaivatonta ja luontevaa. Jätehuoltoa kehittämällä voidaan myös saada aikaan säästöjä ja vaikuttaa positiivisesti ympäristöön.

Asukkaille teemavuosi on näkynyt etenkin keltaisten muovipakkausten keräysastioiden ja päivitettyjen lajitteluohjeiden ilmestymisenä jätetiloihin sekä jäteaiheisina juttuina Himassa ja verkkosivuilla. Asukkaille järjestettiin syksyllä myös viisi ekofiksua asukastapahtumaa. 

Astiamäärät ja tyhjennysvälit kuntoon

Kulisseissa on kuitenkin tapahtunut paljon muutakin. Olemme esimerkiksi tehneet kaikilla Heka-alueilla jätepistekierroksia, joiden tarkoituksena on saada jätepisteet vastaamaan kohteen tarpeita. Kierroksilla on muutettu astiamääriä, päivitetty lajitteluohjeita ajan tasalle, tarkistettu pisteiden valaistus sekä tilattu uusia muovipakkausten keräysastioita. Vuoden aikana tehtyjen toimenpiteiden ansiosta elokuun puolivälissä muovipakkausten keräysastiat löytyivät jo yli puolesta Hekan kohteista ja useassa kohteessa jätehuollon kustannukset ovat laskeneet. Joissakin kohteissa ei kuitenkaan esimerkiksi tilanpuutteen tai nykyisten jäteratkaisujen takia ole toistaiseksi voitu aloittaa muovipakkausten keräystä.

Omalla toiminnalla on merkitystä

Myös asukkaiden omalla toiminnalla on vaikutusta kustannuksiin. Kun sekajätteen määrä vähenee, pienentyvät myös jätehuollon kustannukset, sillä sekajätteen keräys on jätteistä kalleinta. Asukkaat voivat vaikuttaa myös jätetilojen siisteyteen ja toimivuuteen. Usein jätetilojen ensimmäiset astiat pursuavat yli ja perimmäiset astiat ammottavat tyhjyyttään. Litistämättömät pakkaukset täyttävät kartonkiastiat ennen aikojaan. Jätetilojen lattioilla olevat roskat houkuttelevat myös tuhoeläimiä. Turhien sotkujen siivous jätetiloista vie kiinteistönhoitajien työaikaa muilta tehtäviltä. Täyttämällä astioita tasaisesti ja litistämällä kartonkipakkaukset säästetään kustannuksissa ja vältetään turhaa sotkua jätetiloissa. Jätetilat pysyvät kunnossa yhteistyössä asukkaiden kanssa.