Talkoilua ja kierrätysta Näsinojalla

Torpparinmäen Näsinojan Heka-asukkaiden yhteiset talkoot pidettiin punaisten, sinisten ja keltaisten talojen pihoilla sekä yhteisalueilla sunnuntaina 5.5.2019. Lue talotoimikunnan sihteeri Raija Nummilan terveiset onnistuneista pihatalkoista.

Kuvat Raija Nummila

Tänä talvena lunta oli tienoot ihan tulvillaan ja lumikasojen peittämä maa sulaessaan paljasti kulahtaneen ruohikon, lumikasojen litistämät pensaistot ja tuulten irrottamat oksakasat. Aurinko paistoi talkoopäivänä ihan täydeltä terältä ja muuten viileähkö keli sai haravat sekä lapiot huiskimaan. Piha-alueet näyttävätkin nyt niin siisteiltä, että on hyvä kasvustojen alkaa vihertämään ja myöhemmin tuottamaan runsaan kukkaisloiston.

Nälän karkoittamiseksi tuunattiin perunasalaattia herkkukurkun, kevätsipulin ja kirsikkatomaatin avulla runsaaksi lisäkkeeksi grillimakkaroille. Tuula oli tehnyt sangollisen simaa, ja kahvin sekä mehun kera piknik-evästys kaikotti raikkaassa kevätilmassa työskennellessä saavutetun kurnivan nälän.

Jälleen pihatalkoot saivat asukkaat innolla pihoille työskentelemään ja uusia tuttavuuksia viriteltiin. Näillä talkoilla ihmiset helposti tutustuvat lähemminkin ja näin petrataan asukasystävyyttä. Monenlaista kontaktia syntyi harrastuksista, kouluttautumisesta ja muusta toiminnasta keskustellessa. Itsekin halusin antaa tietoja koulutuksestani ja elämäni aikana oppimistani asioista - tietoja, joita nuoremmatkin tarvitsevat. Aina ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen, kun tiedot voi laittaa jakoon niistä kiinnostuneille.

Kerrassaan oli mukava ja monipuolinen talkoopäivä! Tyytyväisenä saattoi kotiin astellessaan kiittää tätä asumismuotoa, näitä asukkaita ja että tämä Hekan asunnoissa asuminen on niin huoletonta ja mukavaa.      

Kierrättäminen kiinnostaa

Sihteeri tilasi Näsinojalle roskalavan ja multaa Hekan verkkosivujen sähköisellä vikailmoituslomakkeella, joka toimii hyvin ja palaute ilmoituksen vastaanottamisesta tulee aika nopeasti, jolloin tietää, että on hoitanut homman. Roskalava täyttyikin nopeasti ja se tyhjennettiinkin jo kerran. Nytkin se pursuaa poisheitettyä, tarpeetonta tavaraa kuten patjoja, polkupyöriä, suksia, sauvoja, pöytiä, tuoleja, purkkeja ja muuta roinaa. Onneksi asukkaat löytävät sieltä vielä käyttökelpoista tavaraa. Toisen tarpeeton tavara saattaakin olla toiselle kelpo löytö.

Pihaan tilattu jätelava täyttyi nopeasti.

Viime keväänä saatiin muovijätteille oma, keltainen keräysastia ja muovin keräily on saanut asukkaat lajittelemaan muovit ihan kiitettävästi, sillä astia on vähän väliä kukkuroillaan muovipakkauksia ja pusseja. 

Teksti: Raija Nummila

Haluatko oman kotitalosi tapahtuman Arkea ja juhlaa -palstalle? Lue ohjeet täältä.