Kalastajan Helsinki - katso lista Helsingin parhaista kalastuspaikoista

Puoli-ilmaista ruokaa lähiluonnosta – sitä kalastus parhaimmillaan tarjoaa. Eikä kalastus suinkaan ole vain kesäkuukausien puuhaa. Syksy on oivallista aikaa ahvenen ja hauen pyydystämiseen, ja pilkkisaaliiksi Helsingin sisälahdista nousee kuhaa.

Kirjoittanut Anne Ventelä

Kaikki Suomen vesistä saatavat kalat ovat syömäkelpoisia. Yleisimpiä saaliskaloja ovat ahven ja särkikalat, joista pienellä paneutumisella saa herkullista ruokaa, sanoo tiedottaja Jaana Vetikko Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä.

– Särkikalojen syönti myös auttaa Itämerta ja vesistöjä, koska niiden pyytäminen vähentää vesistöjen rehevöitymistä.

Onkimalla alkuun

Helpoiten alkuun pääsee onkimalla. Onkivavan ja -laitteen saa marketista tai urheiluvälinekaupasta reilulla kymmenellä eurolla. Aikuiselle Vetikko suosittelee 4–5 metrin mittaista vapaa, pienelle lapselle kolmemetristä.

Onkilaitteeseen kuuluva siima lyhennetään vavan mittaiseksi, Vetikko muistuttaa. Myös kohon kanssa Vetikko kehottaa olemaan tarkka. Huoltoasemilla ja marketeissa myytävän, perinteisen punavalkoisen kohon sijaan hän suosittelee valitsemaan kapeahkon, suipon kohon.

– Tällaisessa tärpit näkyvät helpommin, ja kalakin tarttuu paremmin kiinni, kun ei tunne niin suurta vastusta tarttuessaan syöttiin.

Syötiksi kelpaavat kastemadot tai kaupassa myytävät kärpäsen toukat, maissin jyvät tai taikinapallerotkin, Vetikko vinkkaa.

Lisäksi onkireissulle tulee varata mukaan hyvä puukko sekä vähintäänkin pussi saaliin kuljettamiseen.

Kala tainnutetaan heti pyyntihetken jälkeen iskemällä sitä päähän esimerkiksi puukolla. Tämän jälkeen irrotetaan koukku kalan suusta tai kiduksista, ja lopuksi kala verestetään katkaisemalla sen kidusten ja sydämen välillä oleva kidusvaltimo, Vetikko kertoo.

Muista hoitaa luvat kuntoon

Kalaa saa onkia ja pilkkiä ilman erillistä lupaa lähes missä tahansa. Poikkeuksia tähän ovat vain uimarannat, vaelluskalavesistöjen koski- ja virtapaikat sekä kohteet, joissa kalastukseen tarvitaan erityislupa.

Näin ollen ongelle ei voi mennä esimerkiksi Vantaanjoen koski- ja virtapaikkoihin, Vanhankaupunginkosken virtausalueelle tai Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelle.

Helsingin edustalla on 15 000 hehtaaria kalavesiä.

Jos saaliiksi mielii petokalaa, kuten taimenta tai haukea, kannattaa ongenkoukku vaihtaa vieheeseen ja avokelalliseen virveliin, Vetikko sanoo. Tällöin 18–64-vuotiaan kalastajan tulee myös maksaa vuosittainen kalastonhoitomaksu ja tarvittaessa alueellinen kalastuslupa.

Heittokalastajan tulee myös opetella tietyille kaloille määritellyt alamitat. Alamittaisia kaloja ei saa ottaa, vaan ne tulee palauttaa välittömästi veteen.

Helsingin urbaanit kalapaikat

  1. Vanhankaupunginkoski ja -suvanto
  2. Vantaanjoki
  3. Uutelan ja Ruoholahden kanavat
  4. Aurinkolahden aallonmurtaja
  5. Töölönlahti, Eläintarhanlahti ja Kaisaniemenlahti
  6. Mustikkamaa

Lisätietoa kalastuksesta Helsingissä.