Hekan talo valikoitui kuvauspaikaksi tarkan harkinnan jälkeen

Suosittua Sorjonen-sarjaa kuvattiin viime syksynä Hekan talossa Haagassa. Kun Sorjoseen etsittiin sopivia kuvauspaikkoja, tuotannon järjestäjällä oli kädessään tarkka lista ehdoista, joiden tuli täyttyä ennen kuin kuvauspaikat voitiin hyväksyä ja valita.

Kirjoittanut Kati Jalagin Kuvat Sampo Korhonen

– Kuvauspaikkojen tulee tukea tarinaa ja hahmoja, sarjaan kehiteltyä visuaalista maailmaa sekä lisäksi tuotantoa ja toteutusta, kertoo Sorjosen tuotannosta vastaava showrunner Miikko Oikkonen Fisher King Oy:stä.

Esimerkiksi näyttelijöiden lisäksi kuvaustilaan täytyy mahtua kuvausryhmä, kamerakalusto ja valot. Kuvauspaikan läheltä tulisi löytyä ryhmätyötilat, maski-, puku-, catering- ja kalustotilat. Aivan kuvauspaikan läheltä tulee myös varata tilaa rekoille, maskibusseille, työryhmän autoille, mahdollisille valonostimille ja aggregaattiautolle. 

Tv-sarja Sorjosta kuvattiin Haagassa Hekan talossa osoitteessa Ohjaajantie 13.

Uskottava Lappeenranta löytyi Helsingistä

Sorjosen toisen kauden kuvauksissa vierailtiin muun muassa kymmenissä helsinkiläisissä kodeissa, muutamassa lastentarhassa, Käpylän peruskoulussa ja Metsätalossa. Yhteistä Helsingistä valikoituneille useille kymmenille kuvauspaikoille oli se, että niiden oli edustettava uskottavasti Lappeenrantaa, joka on sarjan todellinen tapahtumamiljöö. 

Tv-sarja Sorjosta kuvattiin Haagassa Hekan talossa osoitteessa Ohjaajantie 13.

– Sorjoseen valikoituneiden paikkojen yhtenä erityispiirteenä oli seinien väri: niiden tuli olla jotain muuta kuin maalarinvalkoisia. Sarjan kerronnassa ikkunat ja ovet näyttelevät tärkeää roolia, joten Sorjosen toisena erityispiirteenä oli syvyysvaikutelma, joka syntyy ikkunoista, oviaukoista ja tiloista, jotka johtavat toiseen.

Kuvauksissa toimitaan lokaation ehdoilla

Kun kuvataan draamaa, sopivimmat kuvauspaikat ovat suuria ja tummaseinäisiä tiloja, joiden ikkunat sijaitsevat suhteellisen matalalla maasta katsoen ja joiden edustalla on tyhjää tilaa. 

– Ulkotiloissa kuvauspaikan valinta perustuu usein linssin näkökulmaan. Suosiossa ovat kadut ja maisemat, joissa on syvyyttä ja visuaalista selkeyttä. Esimerkiksi Liisankadun pää tai Ullanlinna ovat tällaisia paikkoja.

Tv-sarja Sorjosta kuvattiin Haagassa Hekan talossa osoitteessa Ohjaajantie 13.

Vaativiin kuvauspaikkoihin lukeutuvat muun muassa vaaralliset lokaatiot kuten esimerkiksi rakennusten katot, veneet, tehtaat tai yritys- ja henkilötietosalaisuuksia sisältävät paikat kuten pörssi, sairaalat ja vankilat.

– Sorjosta on kuvattu muun muassa veden alla ja kalkkikaivoksessa. Haastavia miljöitä ovat olleet myös sairaalan teho-osasto tai ruumishuone, joissa kuvausryhmä ymmärrettävästi alistuu sairaalan tarpeisiin ja aikatauluun. 

Hima 3/2018