Ota ilo irti pihasta. Piha-alueet on tarkoitettu talon kaikkien asukkaiden käytettäväksi. Parhaimmillaan pihasta voikin muodostua koko naapuruston yhteisöllinen ajanviettopaikka.
Piha- ja leikkialueet
Pihalla on sallittua ja suorastaan suositeltavaa viettää aikaa. Ne ovat talon kaikkien asukkaiden käyttöön tarkoitettuja tiloja siinä missä kiinteistöjen muutkin yhteiset tilat. Huomioithan kuitenkin järjestyssääntöjen määräykset ja yleiset hyvät käytöstavat.
- Pidä lemmikit kytkettynä piha-alueella, ja huolehdi, ettei lemmikkisi vahingoita pihan istutuksia.
- Lintujen, oravien ja muiden luonnonvaraisten eläinten ruokkiminen on kielletty, sillä niille tarkoitettu ruoka houkuttelee pihalle myös rottia ja muita tuholaisia.
- Roskat kuuluvat roskikseen.
- Tupakantumppien heitto parvekkeelta maahan ja muutenkin tontin alueelle on kielletty.
- Autojen pesu ja huolto on sallittu vain tarkoitukseen varatuilla paikoilla.
- Anna asumisrauha muille asukkaille. Erityisesti klo 22–7 on vältettävä melua ja muuta häiritsevää toimintaa.
- Leiriytyminen piha-alueelle on kielletty.
Leikkialueet
- Piha-alueiden leikkivälineet on tarkoitettu pienille lapsille. Muut piha-alueen kalusteet tai varusteet eivät sovellu leikittäväksi.
- Neuvo lapsille oikeat kulkureitit, leikkipaikat sekä oikeat tavat kulkea ja leikkiä. Älä jätä pieniä lapsia ilman riittävää valvontaa.
- Leikkivälineiden kuntoa kannattaa seurata. Jos havaitset niissä vikaa, tee heti vikailmoitus.
- Palloleikkejä saa harrastaa, mutta ei parkkipaikoilla tai talojen ikkunoiden välittömässä läheisyydessä.
- Nurmikot eivät valitettavasti ole sopivia leikkipaikkoja, sillä ne vaurioituvat herkästi kulkemisesta. Myös pensasalustojen päällä kulkemista pitää välttää, jotta pensaat eivät kärsi.
- Lemmikkieläimiä ei saa viedä leikkialueille.
Yhteispihat
Joillakin tiheästi rakennetuilla alueilla voi olla useiden eri taloyhtiöiden käytössä olevia yhteispihoja, joiden hoito on järjestetty tapauskohtaisesti. Jos sinun esimerkiksi tarvitsee tehdä vikailmoitus yhteispihasta, kysy omasta aluetoimistosta, kuka vastaa yhteispihan hoidosta.
Liputus
Hekan aluetoimisto huolehtii liputuksesta tavanomaisina liputuspäivinä. Voit tiedustella oman alueesi toimistosta juhla- tai suruliputusta. Asukkaan tilaamasta liputuksesta veloitamme palveluhinnastomme mukaisen maksun. Suruliputuksesta emme veloiteta maksua.
Viljelylaatikot
Jos asukkaat haluavat yhteiselle pihalle viljelylaatikon tai useampia, tulee talotoimikunnan kertoa tästä isännöitsijälle. Isännöitsijä ottaa yhteyttä huollon työnjohtajaan ja välittää hänelle asiaa hoitavan asukasaktiivin tiedot.
Tämän jälkeen huollon työnjohtaja sopii katselmuksesta alueen viherhoidon konsultin ja talotoimikunnan edustajan kanssa. Laatikon paikka määrittyy niin, ettei se ole nurmikonleikkuun tai lumitöiden tiellä. Viherhoidon konsultti varmistaa myös, että laatikko tulee paikalle, jossa kasveja on turvallista kasvattaa. Katselmuksen jälkeen huollon työnjohtaja tilaa laatikot ja muut tarvikkeet sekä sopii niiden toimituksesta.
Viljelylaatikosta aiheutuvat kulut menevät vuokralaisdemokratiatoiminnan määrärahoista. Talotoimikunta hankkii siemenet, taimet ja muut hyötykasvit.
Talotoimikunta vastaa viherlaatikoiden asennuksesta. Talotoimikunta nimeää vastuuhenkilön, joka huolehtii laatikoiden siisteydestä. Jos laatikot jäävät hoitamatta tai niihin kertyy rojua, Hekan kiinteistönhuolto joutuu poistamaan laatikot. Kasveja kastellaan kannuvedellä, ei letkulla. Huollon kanssa tulee sopia paikka, josta vettä voi hakea.
Tarkemmat tiedot ja ohjeet viljelylaatikoista saat oman kohteesi isännöitsijältä.