Asukkaana historiallisessa Suomenlinnassa

Suomenlinnan merilinnoituksen suojissa on asuttu jo satoja vuosia. Väkirikkaimpina vuosina linnoitussaarilla asui yli 1600 ihmistä. Nykyisin asuntoja on noin 350 ja asukkaita 800.

Written by Kati Jalagin Photos by Volker von Bonin

Suomenlinnan merilinnoituksen suojissa on asuttu jo satoja vuosia niin Ruotsin kuin Venäjän vallan alla. Suomen itsenäistymisen jälkeen linnoitussaaressa eli suomalainen varuskuntayhteisö. Suomenlinna oli tuolloin sotilasaluetta, ja asukkailla tuli aina olla mukanaan kulkulupa. 

1920-luvulla Suomenlinnan asukkaiden palveluihin lukeutuivat parturi, suutari, kemikaalikauppa, maitokauppa, lihakauppa, HOK, Elanto ja valokuvaamo. Vesi tuotiin asukkaille saareen proomuilla ja jaettiin talouksiin hevosen vetämissä tynnyreissä. Wc-tiloina toimivat ulkohuussit. Kansakoulu perustettiin saareen vuonna 1921, ja lastentarhan toiminta alkoi 1924. Suomenlinnan kirjasto avasi ovensa 1950-luvulla. 

Vuoteen 1948 asti Suomenlinna oli suljettu sotilasalue. Liikenne saaren ja mantereen välillä hoitui puolustusvoimien puolesta höyrylaivoilla ja yhteysveneillä. Talvisaikaan linnoitussaareen pääsi Kaivopuiston rannasta kävellen jäätietä pitkin, Katajanokan kärjestä lähti autoilijoiden jäätie. 

Vuonna 1952 Suomenlinnan siviiliväestön määrä oli korkeimmillaan, asukkaita oli 1 649. 

Varuskuntasaari miellettiin matkailukohteeksi 1960-luvulla, jolloin matkailupalvelut alkoivat kehittyä. Asunnoissa ei ollut tuolloinkaan kaikkia mukavuuksia: niistä uupuivat vesijohdot, viemäröinti ja keskuslämmitys. 

Nykyään Suomenlinnassa asuu noin 800 ihmistä. Asuntoja on yli 350, joista suurinta osaa isännöi Suomenlinnan hoitokunta. Saaressa toimii armeijan Merisotakoulu, jossa opiskelee vuosittain noin 250 sotilasta. Asukkaiden palveluihin lukeutuvat kirjasto, ala-aste ja päiväkoti sekä päivittäistavarakauppa. Lisäksi Suomenlinnassa toimii useita ravintoloita ja kahviloita. 

Lähteet: 

www.suomenlinna.fi/linnoitus/suomenlinna-asuinpaikkana/

www.suomenlinnanliikenne.fi/fi/Historia 

Linnoituksen iloiset lapset -teos (1998)