Ystävyyttä rappukäytävässä

Hekan Vuoden asukas Aino Sivonen pitää naapurinsa pullassa ja sämpylöissä. Hänen mukanaan käpyläläisessä kerrostalossa asuu palanen karjalaista vieraanvaraisuutta.

Viitisen vuotta sitten Johanna Viitala kantoi muuttokuormansa Heka-asuntoon Käpylään. Muutto uuteen kotiin on aina murroskohta elämässä: Millaisia asukkaita naapurissa asuu? Millainen talo on kyseessä? Seinänaapurinsa takia hän kotiutui kuitenkin asuntoonsa ennätysnopeasti.

– Oli kauhean tärkeää, että kun muutin tänne, niin Aino toivotti heti tervetulleeksi, otti kontaktia ja juttelimme mukavia, Johanna kertoo juuri Hekan Vuoden asukkaaksi valitusta naapuristaan, Aino Sivosesta.

Ainon ansiosta talosta tuli heti Johannalle hyvä tunne. Muuton jälkeen Johanna ja Aino juttelivat ja tutustuivat. Naiset asuvat seinänaapureina, ja heidän kaksionsakin ovat toistensa peilikuvat. Uransa ravintola-alalla ja päiväkodissa tehnyt Aino leipoo yhä ahkerasti, ja hänellä on tapana viedä lämpimäisiä Johannalle.

– Sinä et Aino tiedäkään, että olet käsite työkaverieni kesken. Minä aina kerron, että minun maailman paras naapurini teki sitä ja tätä, ja on esimerkiksi tuonut minulle pullaa, Johanna kertoo.

– Minä juuri sanoin, ettei tällaista naapuria ole ikinä ollut, yleensä saa hakea, että löytäisi paremman. Johanna on aina hyvällä päällä, aamutakissakin tulee oven aukaisemaan, kun vien lämpimäisiä, Aino taas kertoo naapuristaan.

 

Ensimmäinen Vuoden asukas

Hekan Vuoden asukas valittiin nyt ensimmäistä kertaa. Omaa ehdokasta sai ehdottaa Hekan verkkosivuilla, ja hausta kerrottiin esimerkiksi kesäkuun Hima-lehdessä. Määräaikaan mennessä ehdotuksia Vuoden asukkaaksi saapui 36 kappaletta, ja valinnan teki Hekan johtoryhmä.

– Heti, kun näin Hima-lehdessä sen ilmoituksen Vuoden asukkaan hausta, niin ajattelin Ainoa ja kävin kirjoittamassa ehdotukseni netissä, Johanna kertoo.

– Minusta Aino ansaitsee tämän palkinnon ehdottomasti. Hän on hyvin vaatimaton ihminen, eikä itse varmaan koskaan toisi itseään esille.

Palkinnoksi Vuoden asukas tulee saamaan ravintolaillallisen kahdelle. Ainon valinta seuralaiseksi on itsestään selvä.

– Minä otan tietysti sinut, Johanna, mukaan.

Naapurit rupeavat jo suunnittelemaan, missä haluaisivat illastaa yhdessä ja mitä tulevat laittamaan ylleen.

 

Yhteydenpitäjä Hekaan

Kun Aino pesee pyykkejään pyykkituvassa, hän käyttää koneiden pyörimisajan talojen asukkaiden hyvinvointiin.

– Minä aina siivoan pesutuvan, kun olen pyykkituvassa. En minä viitsi laukata tänne sillä välin.

– Eikö se käsipyyhekin ole sinun tuomasi? Johanna kysyy.

– Viisi käsipyyhettä olen sinne vienyt, mutta arvaas ovatko ne säilyneet. Mutta tässä talossa on paljon asukkaita ja kaikki ovat vähän erilaisia pesijöitä, Aino toteaa ymmärtäväisesti.

Ainolla on tapana pitää huolta naapureistaan ja pitää silmällä taloa. Hän pitää yhteyttä Hekaan, jos on jotain ongelmia ja käy myös naapureiden luona sanomassakin.

– Meillä on isännöitsijänkin kanssa oikein hyvät välit. Minä aina muistan häntä jouluna, Aino kertoo.

Koska alueyhtiön toimisto muutti Käpylästä Pasilaan, on viimeisimmän etelänmatkan tuliainen vielä viemättä isännöitsijälle. Aino suunnittelee lähtevänsä ratikalla ajelulle ja vievänsä sen syksyn aikana.

 

Karjalasta maailmalle

Molemmat naiset matkustelevat paljon. 79-vuotias Aino vietti kesän alussa kaksi viikkoa Rodoksella, kevääksi on suunnitteilla taas matka siskon kanssa. Opettajana työskentelevä Johanna taas pyrkii matkustamaan kaikki lomansa. Esimerkiksi joulupäivänä, kun Johanna saapui taas yhdeltä matkaltaan, seurallinen Aino kutsui hänet kotiinsa viettämään joulua yhdessä muiden vieraidensa kanssa. Naapureilla on myös tapana kastella toistensa kukat aina toisen ollessa reissussa.

– Kun mie olen etelän reissussa tai maalla, niin Johanna kastelee kukat ja hoitaa postit. Hän pitää silmällä, ettei tule niitä pahapäisiä, vuodesta 1955 Helsingissä asunut Aino sanoo pilkahdus karjalan murretta puheessaan.

Ainon vieraanvaraisuudessa lähimmäisiään kohtaan onkin jotain hyvin karjalaista. Hän syntyi nykyään rajantakaisen Karjalan Korpiselällä vuoden 1938 tammikuussa. Vuonna 1939 tuolloin kolmilapsisen perheen piti lähteä sotaa pakoon. Lopulta perhe päätyi evakkoon Ilomantsiin, jonne syntyi vielä neljä sisarusta. Aino käy hakemassa olohuoneesta kuvan perheen vanhasta mökistä.

– Ikkunat olivat aina jäässä, koulumatkaa oli kuusi kilometriä ja siellä oli hirveästi kyykäärmeitä, Aino muistelee lapsuuttaan.

Aino viettää edelleen kesällä viikkoja perheen vanhalla maatilalla Ilomantsissa, vaikka hän muutti sisarusparvesta ensimmäisenä Helsinkiin tullessaan Invalidisäätiölle talouskouluun. Pikkuhiljaa melkein koko sisarusparvi on muuttanut Ainon perässä.

 

Kylä raitiovaunulla

Aino on asunut samassa talossa jo yli 20 vuotta, Johannakin yli neljä vuotta. Mikä on parasta Käpylässä?

– Ei uskoisi, että olemme näin lähellä Helsingin keskustaa. Bussilla ja raitiovaunulla pääsee nyt viikonloppuisinkin. Minusta on ihanaa, kun kuulee raitiovaunun äänen ikkunasta, Johanna sanoo.

Talon vierestä lähtevät juoksupolut ja läheiset jalkapallokentät ovat Johannalle tärkeitä. Aino arvostaa Hakaniemessä sijaitsevia palveluja sekä talon suojaisaa sisäpihaa, joka on kesäisin vihreä.

– Sitten tietysti parasta on, kun on näin hyvä naapuri, Aino toteaa hymyillen Johannalle.

Kerran Aino pelästyi, että Johanna oli muuttamassa pois, kun naapurissa kävi maalari. Taustalla oli kuitenkin Johanna haave maalata seinät uudestaan.

– Minä aina Johannalta kysyn, että ethän muuta pois, Aino sanoo.

 

teksti Hannele Tavi
kuvaus Ville Rinne

Juttu on julkaistu myös Hima-lehden numerossa 4/2017.