Upea muraalikokonaisuus Kontulaan

Heka-Kontulan kerrostalossa komeilee pian upea muraalikokonaisuus.

Syyskuussa osoitteeseen Kontulankaari 11 syntyvä teossarja on Suomen suurin muraali, ja sen kerrotaan olevan maailmallakin ennennäkemätön sekä taiteilija kombinaatiossaan, kokoluokassaan että aihepiirissään. Muraali haastaa katsojansa yleismaailmallisten teemojensa kautta, jossa taiteilijat leikittelevät erilaisilla perspektiiveillä ja vaihetelevilla horisonteilla.

Kontulankaaren ainutlaatuisen muraalin tulee maalaamaan kolme muraalitaiteen kansainvälistä kärkinimeä, australialainen Fintan Magee, brasilialainen Apolo Torres ja yhdysvaltalainen Pat Perry. Taiteilijat yhdistävät voimansa ja maalaavat massiivisen teossarjan kolmen kahdeksan kerroksisen talon päätyseiniin. Teos toteutetaan osana UPEA17-kaupunkifestivaalia.

“Kontulan teoskokonaisuus on täysin ainutlaatuinen. On upeaa saada kolme näin korkealuokkaista muraaliteosta Helsinkiin. Tämä teossarja herättää varmasti kiinnostusta myös Suomen ulkopuolella”, kertoo kulttuurituottaja Sampo Laurikainen Helsingin kaupungilta

Kontulankaari 11:sta seinään maalattava teos on kolmas muraali Heka-talossa. Aiemmat muraalit löytyvät Arabianrannasta ja Kannelmäen palvelutalon seinästä.

 

Kontulan teosten toteuttamisessa ovat mukana Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Lähiöprojekti, Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka), Australian suurlähetystö, Visit Finland, Tikkurila, Taike ja dripit.fi.